Doboilua metsässä

PENNI P**K**E!!!!

Ja kissa p**k**e. Onko sen pakko ilmestyä aina silloin kun Penni? Miksei vaan silloin kun Kira?! Koska kissa, siksi. Ne on NIII-IN itsekkäitä otuksia, taas se tuli todistettua. Ja myös se miksi ei flexiä. Kyllähän mä sen tiedän ettei flexiä, mutta kun se on ilta- ja aamupissillä niin kätevä. Koira pääsee vähän kauemmaskin ilman että Narunjatkeen tarvii kauheesti vaivautua veivaamaan. No, se voi veivaa myös sormet, se flexi... Ja Penni. Ja kissa. Onneksi tajusin ottaa sen sekunnilla ulko-oven kahvasta edes kiinni, olisi meinaan veivannut maantasalle mutkin, se flexi, Penni ja kissa.

Sitten kelasin siiman ja päästin ilmoille kovaäänisen manauksen, pahaideaiset demonit pois pienestä viattomasta seehverinkääpiöstä! Pieni tukkapöllö ja sisälle takaisin pohtimaan oliko se hyvä idea, ampua ovesta kahtaasataa koska kissa. Itsekäs kissa. Ja iltatallissa sormiparat ponien kylmään vesiämpäriin jäähylle.

Iltatallin jälkeen ulkoilu meni jo hillitymmin. Arvokkaasti ja hippasen myös loukkaantuneesti. Penni Peijooni oli selkeästi pahoittanut herkän mielensä. Tuli ja meni, hoisi iltapissit ja tepasteli omaan huoneeseensa. Ei paljon taakseen katsellut. Se osaa loukkaantua. Se osaa olla sylikoirien sylikoira ja silti myös tulta ja tappuraa, nollasta sataan. Se on niin ❤ ja sormet ihan siniset.

Kiran kanssa luontodoboiltiin, meillä on ollut laina-tasapainotyyny, jota on käytetty vähän turhan harvoin mutta testasin vähän ekstemporena luonnon tarjoamia "tyynyjä". Etutassut, istu. Etutassut, yli, stop, istu. Toimi! No ei nyt ihan näin simppelisti mutta lopulta kuitenkin! Etutassut ja istu oli vaikein. Kira peruutti aina pois ja istui sitten. Kun tajusin ottaa sen sivulle, homma helpottui selkeästi. Peruuteltiin myös hiukan ylämäkeen, hyvin meni sekin.

Mut tuli taas huomattua mikä meteli siitä tulee kun turhautumista pukkaa, sen jestaksen kappeli... 👀


Eilen lähdettiin ihan ekstemporena hakuilemaan, olihan sekin jo tässä kohden koettava. Kirakin pääsi pienesti kokeilemaan ja menihän se... Jos pallo meni, ihmisistä niin väliä mutta Geelari oli haettava! Ja jos Geelari meni selkeesti eeltä, menkööt, olihan niitä kotona lisää. Maajälki oli voimakkaampi, ehkä peltojen tiimoilta? Mutta ihan kai ookoosti kuitenkin ekaksi kerraksi. Ja mäkin selvisin kun pikku-Tarmo ja muut koirakaverit onneksi löysivät, pois vieraista metsistä. Hauskinta oli ehkä seurata koirien menoa ja pähkimisiä. Kivaa, eiköhän me joskus toistekin, ehkä sitten myöhään alkutalvesta kun kärmekset on painuneet takaisin jäähän... ;) 

Ai niin, ja sitten me reenattiin Kiran kanssa myös tätä. Aika lähelle nyt ensin, mutta muistin viedä palkan jopa perille... ;)


Niin ja se puhelinsoitto Pennisterin leikkauksen tiimoilta tuli, mutta niin myöhään että työt pitivät luurin taskussa. Soitin sitten hädissäni takaisin kun huomasin ja huomenna uusi yritys. Piinaa...

2 kommenttia:

  1. Nauhamallin fleksi niin ei tule sormiin vahinkoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narunjatke ja Harmaat13. huhtikuuta 2018 klo 9.07

      Tää itseasiassa on. Mut se kahva, siinä sormet jotenkin liiskaantui :C

      Poista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!