Ööö... Okei. Mut ei. Latista siinä sitten tunnelma kun toinen on intoa täynnä ja tekee ihan fiiliksellä. Ilonpilaaja. Niin...
Kira on haka keksimään itse parempia ratkaisuja. Liekö Narunjatke niin epäilevä Eerika jotta tuntee paremmaksi päättää itse. Kun harjoiteltiin jäämisiä, se otti ne itse seuruusta. Ihan tosta vaan, kuuli kai jonkun sanovat seis! Narunjatke muina eukkoina vaan käveli ja yhtäkkiä huomasi ettei koira ollutkaan enää vierellä... Ja vaikka mitä.
Mitä muuta kuuluu? No, kiitos kysymästä, mitäs tässä. Ihan hyvää oikeastaan, koirien kanssa ainakin. Tara on lihonnut ja päässyt närälääkkeistä eroon, toistaiseksi. Mutta yli kuukausi jo on menty. Se on oikeasti ihmeellistä. Ja se että se on lihonnut siinä määrin ettei enää tarvitse hävetä ja piilotella sitä BOT-takin alle, keskellä kesää. Sekin kun jo herättäisi varmasti jonkinsortin epäilykset.
Millä tähän päästiin, NEU Vogelilla. Eila-piimällä. Kaurapuuroripauksilla aiemmista rapsutteluista huolimatta. 4 ruokintakerralla. Närä alkoi taittua mutta ei liha luiden päälle. Koska Kirakin tarvi ronskimpaa ruokaa, sai Tara napun pari RC:n 4800sta. Alku aina hankalaa, yksi nappuateria tuli oikein pihalle asti, mutta pikkuhiljaa sietokyky kasvoi ja Vogelin kyytipoikana meni sopivasti. Liha alkoi tarttua luuhun... Lisäksi myös B-vitamiinia, josta veriarvoissa vajetta.

Kiran extremehäröt alkaa olla ohi, hassua, tuntui että ne vasta alkoi. Vikakerta jääköön seuraavaan blogeiluun. Extremet jatkuu tottiksena, tai jatkui jo. Poikittaminen oli päivän sana. Virekin oli kadotuksessa ja epätoivo meinasi ottaa valtaa mutta onneksi treenitoveri pelasti antamalla oman taikapallonsa avuksi. Sillä päästiin omaksi itseksemme. Saksalaiset sujui, kulmat ei niinkään. Kira päätti treenata parempaa paremmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!