Karu karumpi arki

Piti kirjoittaa koirien joulusta ja joulunjälkeisestä elämästä, mutta sitten ehti tulla karu karumpi arki, perjantai.

Torstai-perjantai välisenä yönä heräsin muutamaan otteeseen vahtipöhinään. Kurkin ikkunoista enkä nähnyt mitään muuta kuin pimeyttä ja sankkaa sumua. Kolmannella kerralla vastasin pöhinöihin että nyt nukkumaan, siellä mitään ole (peitonalla täristen, mutta ei kerrota siitä koirille).

Aamulla se sitten iski, pöhinä ei ehkä ollutkaan vahtipöhinää vaan Kiran uudenlainen tapa pyytää ulos...

*Ja nyt seuraa sitten ilmainen vinkki; Jos parhaillaan syöt aamupalaa tai mitä tahansa palaa, jatka lukemista myöhemmin*

Mattoa oli käytetty weeceenä, hyvin kiireellisille tarpeille. Tästä se alkoi, loputtoman pitkän perjantaipäivän arki, alkaen aamuseiskasta, päättyen epämääräiseen uneen, yökolmelta. *Haukoitus*

Kira kävi muutaman kerran päästelemässä roiskaisuja paineella ulos ja toisestakin päästä tuppasi jonkinajan päästä pukkaamaan laattaa pihalle. Tarakin kävi YÄK-käämässä ja ajattelin että se on sitten kunnon Yrjö Ripulinen tullut koiruleille kylään... Myöhemmin selvisi että Taran yäkkäily oli mahdollisesti yöllisten hurjien hajujen tai muuten vaan sen kaiken näkemän myötäpahoinvointia, tai jotain muuta.

Koska molemmat oli hyvin reippaita ja esiintyivät täysin omina itsenänsä, ajattelin että pikkupaastolla selvitään työpäivän toiselle puolen, heitin Inupekt Fortenapit naamaan ja jätin päiväunia vetelemään. Jos olisin tiennyt mikä kotiintulijaa odottaa, olisin varmasti tehnyt jotain toisin, jäänyt ehkä kotiin.

Kuuden tunnin päästä kotiin palautuessa vastaan tuli kahden iloisen koiran lisäksi tyrmäävä haju sekä lohduton näky keittiön lattialla. Ensireaktiona Hyvä, koirat on hyvin hengissä! seuraavana Voihan p¤!?rk&!... Mutta mielensadattelu vaihtui kuitenkin nopeasti isoksi-isoksi huoleksi; Osa "hätä ei lue lakia" - tekosista oli selkeästi värjäytynyt punaisella sekä yksi tai kaksi läjää oli pelkkää tummanpunaista löysää puuroa. Samantien mieleen palautui karvaturilaskoiruuksien luottohenkilön tuore kauhukokemus oman koiransa tiimoilta, pahasta vastaavasta ripulista, jossa kyse oli ollut nopeasti hyvinkin vakavaksi muodostuneesta tilanteesta.

Koirien pikatarkastuksen ja hyvän yleisvoinnin toteamisen jälkeen selvisi että Taran voisi jättää potilaslaskuista pois, se oli ookoo ja osa veripisaroista oli sen alkanutta juoksuilua, johon mahdollinen aamuyäkkäkin liittyi. Etsin netistä aukiolevien klinikoiden ihmisiä luurinpäähän joissa toisessa oli kiireellinen tapaus työnalla eikä mahdollisuuksia ottaa uutta potilasta ja toinen oli menossa juuri kiinni. Vaihtoehtona oli siis alueen päivystystä hoitava Tuhatjalka, josta olen joskus aikaisemmin jo purkanut tuntojani tänne. Sitten alkoikin vähän ahdistaa. Voisinko vielä seurata tilannetta? Molemmat kun kuitenkin vaikuttivat yleiskunnoltaan hyviltä. Ehkä aavistuksen nuutuneilta, mutta toisaalta aamuruuatta jättäminen ja Yrjo Ripulisen vierailu varmasti oli verottanut voimia, ihan ilman kauhuskenaarioitakin. Mitä pitäisi tehdä? Klinikoilta olivat sitä mieltä että niin kauan kun yleiskunto on hyvä, voi seurailla ja koittaa kotikonstihoitoja. Mielessä kummitteli kuitenkin koiratukihenkilöni kokema tapaus tai mahdollinen vierasesine, joka aiheuttaisi verenvuotoa. Olisi kamalaa jos Kira romahtaisi yhtäkkiä. Päätin vielä konsultoida kasvattajaa ja hyvin asiapitoinen puheli tiivistettynä lyhyesti; Voin vain todeta että Kiran kasvattajan kaltaisia kasvattajia saisi olla PALJON enemmän.

Vielä tiivis pieni pähkäily puhelun jälkeen itsekseen ja sitten soitto päivystykseen. Klo. 19.30. saatiin ysiksi aika. Vaikka juuri pohdin apteekkiin lähtöä ja kotiapteekin täyttöä kotihoidon tiimoilta, nyt katselin kelloa, miten hitaasti sen viisarit liikkuivat. Odottavan aika on niin pitkä.

	Potilas odottelutilassa. Ensin tarkastettiin tietysti paikka. Mukavat tuolit ja telkkari! Katsottiin aika kauan Saksikäsi Eetua. Sitten alkoi ramaista...

Aulassa oli useampikin apua tarvitseva, pari Coton de tuléaria luulen, saattoi olla jotain muitakin, joista toinen tuntui kuuluvan klinikan vartijakoirakuntaan. Kotiin oli lähtöluvan saanut ehkä iloisin potilas ikinä, Bullterrierityttö, joka vispasi häntäänsä niin hurjasti että koko koiranpötkö heilui ankarasti puolelta toiselle. (En tiedä miksi, mutta näin aikojen saatossa olen alkanut ajatella näitä kyseisiä koiria jotenkin hyvin sympaattisina eikä tämä koira tätä ajatusmaailmaa kovasti muuttanut) Kirankin olisi kamalasti tehnyt mieli mennä tervehtimään tuota lystikkään näköistä sheikkaavaa tyyppiä, joskin tosin kaikkia muitakin.

Ilmoittautumisen jälkeen siirryttiin sitten käytävälle odottelemaan omaa vuoroa, ja ensin listalla oli tietysti paikan tarkempi tarkastus. Sen jälkeen katseltiin kotvanen leffaa ja sitten alkoikin jo ramaista...

Hetki ehditiin nokosia vedellä kunnes Kira kutsuttiin huoneeseen. Eläinlääkäri kyseli ja kirjasi tarkasti tapahtumat ja oireet ylös. Tarkastettiin normaalit elintoiminnot, ei lämpöä, normaali syke, ei aristusta vatsanalueella, pirteä yleisilme. Verinäytteet ja tiedustelu haluanko kuvata. Ell:in mielestä se ei ollut välttämätöntä, koska aristusta vatsan alueella ei ollut ja koira oli pirteä, ei kipuinen. Kyllä, kyllähän minä halusin kuitenkin kuvata, kaikenvaralta. Tiedän että jos en olisi kuvauttanut, olisi tullut tilanne että sitten kuitenkin olisi kuvattu, myöhemmin. Mielummin kaikki nytheti samallakertaa selväksi.

Hoitaja haki meidät kuviin, joka todellakin saatiin otettua ilman rauhoitusta. Epäilin asiaa Kiran ollessa joskus aikamoinen väkkärä ja tietäen että pöydälläolo saattoi saada sen ihan vähän pikkuisen paljon epäileväiseksi. Kuva saatiin kuitenkin hyvin ja kun kone siirsi kuvaa näytölle, seurasi Kira tarkasti pöydällä edelleen istuen, pää kallistellen että minkäslainen kuva sieltä oikein muodostui. Ihan hyvä ja lukukelpoinen kuva joka siirtyi lääkärin päänvaivaksi. Me jatkoimme matkaa takaisin huoneeseen jossa otettiin verinäytteet ja laitettiin tippaan. Siinä sitten odoteltiin, hetki jos toinenkin. Osaa muuten valua tooooosi hitaasti se tippa... 

Potilasta väsytti ja rapsutellessa sikeä uni otti ylivallan. Hyvä ettei itse taustatukikin lattialla istuessa alkanut vetämään hirsiä. Vähän myöhemmin lääkäri tuli kertomaan tulokset; Ei mitään normaalista poikkeavaa. HUH. Mahasuolikanavan tulehdus oli diagnoosi ja syyksi epäiltiin vallitsevaa, märkää ja kosteaa, lämmintä ilmaa, joissa bakteerit juhlivat. Kuulemma oli useammalla koiralla tänä syksynä vastaavaa.

Vielä ei päästy kuitenkaan kotiin vaan tippapussi vaihdettiin antibioottipussiin ja se odoteltiin loppuunasti. Sekin tippui jäätävän hitaasti. Lopulta, kellon ollessa lähellä 00.30:ntä, saatiin kattava diagnoosi ja ohjeet + lääkkeet kotiin kannettavaksi. 

Ohjeena oli antaa Promax-tahnaa heti kotiuduttuamme ja tunnin päästä Antepsinia perään. Muu lääkearsenaali koostui seuraavasti:

• Promax loppuun, ekana aamuisin 1 annos (Tuubissa 3 annosta)
• Antepsin 5ml, tunnin päästä Promaxista, 2 x pv:ssä, 5-7vrk.
• Trikozol 200mg antibiootti, 1 tbl. 2 x pv:ssä. 10 vrk ajan.
• Pepcid 10mg. 1tbl. 2 x päivässä, 5-7vrk.

Lisäksi Canicuria suositeltiin myös ruuan joukkoon annettavaksi. Ei ole ennen taidettu näin moninaisesti meillä joutua eläimiä (edes ihmisiä onneksi!) lääkitsemään.

Kotimatkan koiruus nukkuatuhisteli, alkumatkasta tuli tekstari, jossa kotijoukko ilmoitti sähköjen menneen. Hienoa, sekin vielä... Ilma oli vaihteeksi melko epämukava, joka päiväinen kova tuuli ja sade olivat jälleen läsnä. Kotona Promaxit meni aika kivuttomasti suoraan kupista, pienen kannustuksen jälkeen ja samoin Antepsinitkin. Noin kolmen aikoihin Narunjatke sai oikaista itsensä keittiön vahtisohvalle nukkumaan. Kira oli siirtynyt untenmaille rasittavasta päivästä jo heti viimeisen lääkkeen jälkeen.

Tällä kertaa kokemukset Tuhatjalasta olivat täysin positiiviset. Toiminnasta sai tällä kertaa hyvän, kokeneen kuvan, se oli ystävällistä ja asiantuntevan oloista. Odotusajat olivat melko pitkiä mutta se on luonnollista kun päivystyksestä on kyse, muutama muukin kiireellinen potilas saattoi paikalla olla eikä meillä onneksi hengenhätiä, silloin on selvä että kiireellisemmät menevät edelle. Kotiinsaadut ohjeet ja raportti laskuineen olivat selkeät ja ne käytiin läpi huolella. Vakuutusyhtiötä varten printattiin mukaan ihan oma lappu. Kiitos Tuhatjalan 27.12. päivystänyt väki, täällä tilanne näyttää hyvältä, toivotaan että sellaisena jatkuu, olen tyytyväinen että poikkesimme.

Ja vielä on kehuttava omaansakin, Kira käyttäytyi niin hienosti kuin koira vaan voi. Se oli rauhallinen, utelias ja ystävällinen kaikille. Hieno Harmaaneiti ♥