Kun Musta lähti ja Harmaan kanssa jäätiin, mietin miten sitten. Kun ei enää ollut selustan henkistä turvaajaa. Sitä joka ei epäröinyt, ei pelännyt vaan oli ehkä vähän turhankin itsevarma. Toisinaan totuuden nimissä taasen vähän epävarmakin, mutta sitä ei kenellekään paljastettu - vaan pidettiin itsetietoisen varmaa kirometeliä ja omien huudien puolustusta yllä, ilmekään värähtämättä, kielimättä pikkuruisesta epävarmuuden hippusesta, joka vuosi vuodelta muuttui pienemmäksi.
Sitä jonka kanssa ei ollut huolta jättää Kiraa iltatoimilleen, sitä jonka kanssa ei ollut huolta hakea pimeääkin pimeämmästä syksystä kaviokaslaumaa talliin. Sitä, jonkalaista vierellä ei ollut koskaan ollut. Joka loi turvallisuuden tunteen, joka hetkeen kotona.
Kun Tara piti itsevarmasti vahtivuoroa, Kira tuli rappusille odottamaan että joku tuli ulos tarkistamaan tilanteen. Oliko vahtivuorolaisen ilmoittama tunkeilija oikeasti luvallinen vai luvaton. Tara kertoi hälytysjärjestelmäkauppureillekin suorilla sanoilla että täällä oli järjestelmät jo aktivoitu eikä kulkulupaa heille myönnetty. Kätevää. Jostain syystä meillä ei ole kauppureita vuosiin näkynyt.
Älä luota kehenkään - no paitsi kotiväkeen, mutta niitä ei lasketa, sanoi Tara.
Sitten jäätiinkin vaan me. Harmaa hiippailija ja pimeänpälyilijä. Luulisi kai kun täällä korvessa on koko ikänsä asunut, ei enää pienistä hetkahtaisi, mutta niin sitä vaan pimeässä varastojen ovia lukitessa ja sieltä painostavan pimeyden selän takana hiipiessä alkoi vilkuilla olan yli ja askeleet pidentyä, sellaisella nopeudella jotta olisi Koutsikin ihmeissään! Ja mitä teki Harmaa? No se oli tallissa, kissaa viihdyttämässä.
Metsässä lenkillä se otti peikkojen hajuja, vähän hermostuneesti niiden jäljissä risteillen, pörhistellen irokeesi pystyssä. Silloin oli hyvä siirtyä pois metsästä, pelloille. Villisika varmaan, tuumasi tuo kätevämpi osapuoli. Tiedä sitä sitten, oliko se sen parempi vaihtoehto kuin joku muu.
Mutta sitten alkoi asiat muuttua. Harmaasta kasvoi vahvempi. Kipakammat puhuritkaan talon nurkien vahvuutta koetellen eivät saaneet sitä ihan heti hermoilemaan kuten ennen. Se alkoi tulla mukaan hakemaan ponilaumaansa sisälle, sulkemaan varastojen ovia. Se kysyi portilla oliko kulkulupaa. Se alkoi kasvaa isompiin saappaisiin.
Vaihtaisin pikkusaappaat koska tahansa sille ja ottaisin isojen perintösaappaiden toisen, miksei ensimmäisenkin käyttäjän, koska tahansa takaisin, mutta kun en voi. Silloin voin vain todeta että jos jotain positiivista voi tässä asiassa olla, täytyi sen olla tämä juttu. Kira kasvoi aimo harppauksen henkisesti.
MINÄ kysyn kulkuluvat nyt!
(Se on sitten eri asia, onko sitä vai ei ja mitä sitten tapahtuu.. 😂 )
