Haukkureeniä

Piti oikein hidastuksella tarkistaa, haukkuu se! (Äänet ;)

Vie terveisiä

Niitä hetkiä, kun suru ja ikävä vyöryy, nielee armotta alleen, niitä riittää. On surua ja ikävää joita voi käsitellä - sitten on toisenlaisia. Tämä on niitä toisenlaisia. Järki ei tahdo vieläkään hyväksyä, edelleen on meidän koirat. Sitten on hirveä ikävä. Harmaa ilman Mustaa.

Taran emo Ruuti on tänään lähtenyt tyttärensä luokse. Kuulemma saappaat jalassa, kuten tyttärensäkin. Niissä oli jotain samaa, vaikken tuntenutkaan. Tervehdimme kyllä ohimennen Taraa toukkana katsomaan mennessäni. Vahva, hieno, touhukas Ruuti.

Hyvää matkaa Ruuti, vie elämäni Mustalle paljon terveisiä. Pyydä katsomaan peräämme, kiroilemaan kuulumattomat pois poluiltamme. Siellä se varmasti hyppii tapansa mukaan perhosten perässä, korkealle ilmaan ja lelun kanssa touchdownit perhosen tappioksi. Makoilee ja tähyää aluettaan. Koittaa metsästää ohilentäviä amppareita. Illalla käpertyy korvapuustiksi omaan pehmeään petiinsä.

Kiitos Ruuti elämäni Mustasta ❤

Patikkatreenit

Ote FB:sta 26.5. klo. n. 17.30. 

Edit - Matkaa kertyi 10km!

                Kopio FB:sta, noin klo. 21.00. 

En tarkalleen ottaen tiedä miten tässä näin kävi, mutta me ollaan jo kotona!

Uskon että oltiin kaikki omalla tavalla vähän huolissaan, että miten me ensikertalaiset selviämme.

Harhailimme synkeistä synkimmissä peikkometsissä, ylitimme hurjia suo-alueita, olimme kertakaikkiaan niin keskellä ei mitään (eli melkein meidän takapihalla 😂). Nähtiin nähtävyyskin, paikallinen kärmeslampi tai joku sellainen. Mahtavaa!

Loppumatkasta hyvin pidättyväinen Kirakin alkoi jo lämmetä urhoollisille ja raavaille herraseuralaisille jotka ohjasivat meidät takaisin lähes sivistyksen ilmoille, eli kotiin.
Juhlistan pienesti uutta erämaanvaeltaja-harrastajan uraani sihijuomalla, kiitos patikkajohtaja-Marille! Ensiviikolla lähdemme ehkä jo Lappiin!

Naskalireissu

Kun on oikein pieni, ei pääse vielä pentuaitauksen korkeasta kynnyksestä yli.
Kun on oikein pieni, ei pysy emon perässä kun se lähtee omiin juttuihinsa.

Kun on oikein pieni, voi pinoutua sisarläjään nukkumaan ilman että kukaan hermostuu.
Kun on oikein pieni, on myös oikein pienet terävät hampaat,
ja tuoksu jolla huumaa kaikki kaksjalkaiset.

Kun on oikein pieni, on koko elämä vielä edessä.
Elämä josta kukaan ei vielä tiedä mitään.
Silloin ei juuri huolet paina eikä liikoja mietitä.

Yön yksinäiset

Onko kaikki koiraihmiset normityössä? Kasista neljään ja sillälailla? Kauheen vaikeeta kun oma treeniaika sopisi parhaiten siihen ysistä yhteentoista - joka on meille ilta, muille ilmeisesti yö. Hevosporukoissa oli paljon enemmän yötreenareita, ihmeellistä kylläkin.

Tulis jo talvi ja yövuoro. Sitä ennen pitäis kyllä tehdä vaikka mitä. Kovasti ois kivaa lähteä vaikka tekemään joku pieni koiravaellus nyt kun on vaan yksi koira. Se ois niin helppoakin. Ja kerrankin oikeesti mahdollistakin koska kaviolauma on maltillinen ja helppo. Ja koska vielä ainoa asia joka kaikessa ehkä vähän kaduttaa on se, ettei ole ehtinyt tai vaan tehnyt ja mennyt enempi karvakorvaystisten kanssa. Jos kaviokkaita ei olisi, olisin jo aikanaan pakannut kolmiokorvat autoon ja huristellut jonnekin karuun erämökkiin kauas sivistyksestä, vielä siis kauemmas kuin tämä vallitseva kotialue.

T. Yöreenien yksinäiset harrastajat

Karvalapsi

Äideille. En kuulu siihen porukkaan joka eläimistään lapsinaan puhuu, koska ei ne vaan ole 😁
mutta olettaisin että samoja tuntemuksia ne saattaa tuoda.
Huolta vatsahaavaksi asti, pohjatonta ikävää, murhetta, pakahduttavaa iloa, salaista ylpeyttä.

Loputtomasta huolehtimisesta syntyvää uupumusta, väsyä, kiukkuakin.

Perkuleen rakkaat karvakorvat.

Eiköhän nämä samat ajatukset sovi siihen kaksijalkaiseenkin.

Parasta Äitienpäivää, ennenkaikkea omalle, maailman parhaimmalle Äidille 💖

Lumijälkeä

Jeee, tiistaina oli ulkoiltavuoro! Vähän aikainen kylläkin, yövuoroa ei voita mikään. Mutta heti sen jälkeen mikä onkaan hienompaa kuin kevyt lumipeite, kipakka sää sekä jälki- ja treenipeltoa silmän kantamattomiin! Ei itikoita, ei liian kylmä, ei hapetonta. Jälkikin näkyi siinä kevyessä lumipeitteessä.

Kira oli samaa mieltä, ainakin tottiksessa. Vähän kenottaa eessä ja narunjatke vastaan, kompastuu ehkä omiin jalkoihinsa vaikka syyttääkin siitä koiraa ja koiran jalkoja, mutta muuten 👌

Palkasta pitää päästä nyt etäämmälle ja molempien kenotusta suoristettua. Siinä kotiläksyt.

Jälki ei mennyt ihan yhtä hyvin, Koiruus on siinä kuitenkin hyvä. Siinäkin tuli muikkari ettei Harmaa ole enää pentu, jälki voi olla jo pidempi 😁 Liinan paikasta se on tarkka, väistää sitä ja kampeaa vasemmalle. Muistin myös myöhemmin että se ei tykkää siitäkään jos se kulkee jalkojen välistä ylipäätään.

Mutta kaikenkaikkiaan hyvä fiilis. Kiva poppoo, kiva paikka, kiva sää, ennenkaikkea kiva koira ♡

Sporttirakki

Avattu. Nopeesti tsiikattuna paljon sisältöä. Sporttirakin eka lukemani juttu oli Toko-kokeeseen menossa. Kiran sisko Hukka suoritti ALOn, vieläpä vallan huisilla pisteillä! Onnea Hukkis ja Hanna, teidän HH-tiimi on erinomainen! ♥

Meidän treenit ei mennyt tänään niin hyvin. Eikä eilenkään. Tuntuu että alkaa tulla patoumia, mitä enempi treenataan. Ehkä me palataan siihen mettittyneiden ei tartte reenata - moodiin... 😏

::Edit::

Jäin koukkuun, heti. Tätä aamulla tuskailin! Me ollaan geelaririippuvaisia. Ihan tuskaa.
Pakko palkata, vai onko?

Isommat saappaat

Kun Musta lähti ja Harmaan kanssa jäätiin, mietin miten sitten. Kun ei enää ollut selustan henkistä turvaajaa. Sitä joka ei epäröinyt, ei pelännyt vaan oli ehkä vähän turhankin itsevarma. Toisinaan totuuden nimissä taasen vähän epävarmakin, mutta sitä ei kenellekään paljastettu - vaan pidettiin itsetietoisen varmaa kirometeliä ja omien huudien puolustusta yllä, ilmekään värähtämättä, kielimättä pikkuruisesta epävarmuuden hippusesta, joka vuosi vuodelta muuttui pienemmäksi.

Sitä jonka kanssa ei ollut huolta jättää Kiraa iltatoimilleen, sitä jonka kanssa ei ollut huolta hakea pimeääkin pimeämmästä syksystä kaviokaslaumaa talliin. Sitä, jonkalaista vierellä ei ollut koskaan ollut. Joka loi turvallisuuden tunteen, joka hetkeen kotona.

Kun Tara piti itsevarmasti vahtivuoroa, Kira tuli rappusille odottamaan että joku tuli ulos tarkistamaan tilanteen. Oliko vahtivuorolaisen ilmoittama tunkeilija oikeasti luvallinen vai luvaton. Tara kertoi hälytysjärjestelmäkauppureillekin suorilla sanoilla että täällä oli järjestelmät jo aktivoitu eikä kulkulupaa heille myönnetty. Kätevää. Jostain syystä meillä ei ole kauppureita vuosiin näkynyt.

Älä luota kehenkään - no paitsi kotiväkeen, mutta niitä ei lasketa, sanoi Tara.

Sitten jäätiinkin vaan me. Harmaa hiippailija ja pimeänpälyilijä. Luulisi kai kun täällä korvessa on koko ikänsä asunut, ei enää pienistä hetkahtaisi, mutta niin sitä vaan pimeässä varastojen ovia lukitessa ja sieltä painostavan pimeyden selän takana hiipiessä alkoi vilkuilla olan yli ja askeleet pidentyä, sellaisella nopeudella jotta olisi Koutsikin ihmeissään! Ja mitä teki Harmaa? No se oli tallissa, kissaa viihdyttämässä.

Metsässä lenkillä se otti peikkojen hajuja, vähän hermostuneesti niiden jäljissä risteillen, pörhistellen irokeesi pystyssä. Silloin oli hyvä siirtyä pois metsästä, pelloille. Villisika varmaan, tuumasi tuo kätevämpi osapuoli. Tiedä sitä sitten, oliko se sen parempi vaihtoehto kuin joku muu.

Mutta sitten alkoi asiat muuttua. Harmaasta kasvoi vahvempi. Kipakammat puhuritkaan talon nurkien vahvuutta koetellen eivät saaneet sitä ihan heti hermoilemaan kuten ennen. Se alkoi tulla mukaan hakemaan ponilaumaansa sisälle, sulkemaan varastojen ovia. Se kysyi portilla oliko kulkulupaa. Se alkoi kasvaa isompiin saappaisiin.

Vaihtaisin pikkusaappaat koska tahansa sille ja ottaisin isojen perintösaappaiden toisen, miksei ensimmäisenkin käyttäjän, koska tahansa takaisin, mutta kun en voi. Silloin voin vain todeta että jos jotain positiivista voi tässä asiassa olla, täytyi sen olla tämä juttu. Kira kasvoi aimo harppauksen henkisesti.

MINÄ kysyn kulkuluvat nyt! 

(Se on sitten eri asia, onko sitä vai ei ja mitä sitten tapahtuu.. 😂 )