Vie terveisiä

Niitä hetkiä, kun suru ja ikävä vyöryy, nielee armotta alleen, niitä riittää. On surua ja ikävää joita voi käsitellä - sitten on toisenlaisia. Tämä on niitä toisenlaisia. Järki ei tahdo vieläkään hyväksyä, edelleen on meidän koirat. Sitten on hirveä ikävä. Harmaa ilman Mustaa.

Taran emo Ruuti on tänään lähtenyt tyttärensä luokse. Kuulemma saappaat jalassa, kuten tyttärensäkin. Niissä oli jotain samaa, vaikken tuntenutkaan. Tervehdimme kyllä ohimennen Taraa toukkana katsomaan mennessäni. Vahva, hieno, touhukas Ruuti.

Hyvää matkaa Ruuti, vie elämäni Mustalle paljon terveisiä. Pyydä katsomaan peräämme, kiroilemaan kuulumattomat pois poluiltamme. Siellä se varmasti hyppii tapansa mukaan perhosten perässä, korkealle ilmaan ja lelun kanssa touchdownit perhosen tappioksi. Makoilee ja tähyää aluettaan. Koittaa metsästää ohilentäviä amppareita. Illalla käpertyy korvapuustiksi omaan pehmeään petiinsä.

Kiitos Ruuti elämäni Mustasta ❤


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!

En ole poissa...

Taas yksi niistä päivistä, raskaista ja pelätyistä. Ei onneksi meillä, mutta muualla. Päivistä joiden tietää olevan edessä, mutta joita ei h...