Virtuaaliystävä

Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin ettei FB:ssa kannata hyväksyä kaveriksi ihan tuntematonta. Minä en ainakaan. En nimittäin löisi kättä päälle tuolla oikeassakaan elämässä jos joku tuntematon suuruus saapastelisi vastaan ja sanoisi että ollaanhan kavereita. Ei, sen verran Taraa asustaa meikäläisessäkin. Pitää ensin väähn kyräillä, jotta voisko se olla ihan ookoo tyyppi...

Eri asia kuitenkin on, jos tämä FB-kaveriksi tarjoutuva on jollainlailla jo virtuaalituttu. Blogituttuja on varmaan nykypäivänä paljon. Sitten on eri ryhmistä tuttuja ja FB-kaverin kautta tuttuja. Ja niin edelleen. Ja heistä voi sitten ajankuluessa tulla ystäviä, ihan oikeaan elämään tai sitten FB-ystäviä.

Aluksi se tuntui hassulta. Tavallaan ihan ventovieras, jonka elämää, mikäli hän on sellainen some-aktiivinen, seurailet ikäänkuin aika läheltä. Opit tuntemaan hänet vaikket ole koskaan ihan oikeasti nähnytkään. Hihittelet hassuille jutuille, tykkäät hienoista kuvista, toisinaan jopa ärsyynnyt vähän omituisille ajatuksille ja mietit että onneksi ei olla IRL-frendejä. Ja surun sattuessa olet aidosti pahoillaan hänen puolestaan ja toivot että osaat kirjoittaa jotain fiksua lohduttaaksesi.

Eilen erään FB-tuttuni koira sai ikäviä uutisia. Nuori koira, kaunis musta sakemannipoika. Hänellä on myös toinen koira, sennupapparainen. Äärettömän herttainen, jonka kuvat saa aina pikkuruisen ikävänpiston sydämeeni koska Tintti. Mietin aina miten mahtava sennupariskunta tämä kaksikko olisi ollut.

Sennun elämän kulun ikävässäkin jollainlailla järjellä ymmärtää, mutta nuoren, uhkaavasti lyhyeksi jäävää ei voi ymmärtää. Se saa miettimään omalle kohdalle asiaa ja ymmärtämään miten tuskaisaa vaihetta tämä internetin takainen ystäväsi käy läpi. Haluat lohduttaa ja kannustaa, kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Toivot että seuraava päivitys olisi jo parempi, tänään on parempi päivä, ehkä tämä juttu auttaakin! Silti pienesti varauksella kurkkaat seuraavan päivityksen tai pelkäät pahinta pitkästä hiljaisuudesta.

Näitä ystäviä on muitakin mutta nyt juuri toivomme täältä uskollisten ystävien klubista, että jokin juttu löytyisi jolla tämä musta koirapoika saisi hyvää koiranelämä-aikaa lisää. Toivomme paljon uskoa huomiseen. Synkimmänkin yön jälkeen aurinko nousee aina.



2 kommenttia:

  1. Taidan tietää kenestä ihanasta koirasta tässä on kyse... Itsekin jo aika monet kyyneleet vierittänyt tämän asian tiimoilta!! ♥ Ei voi kun toivoa nuorelle, komealle koiralle vielä monia KIVUTTOMIA vuosia!!! ♥♥♥

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!