Google+
Uskolliset pihavahdit ja ihmisen parhaat ystävät. Tintti, suojelusenkelini, kaikkea mitä saksanpaimenkoira voi parhaimmillaan olla. Tara, hyperenerginen ikiliikkuja tiukalla haasteella, joutui keväällä siirtymään suojelusenkelikaartiin jättäen valtavan tyhjyyden. Kira, ihmisen koira, pehmeä ystäväni - ensimmäinen treenikaverini. Semper Fidelis, Aina Uskollinen. Tassunjälkiä sydämessä, sakemannien normaalia elämää, ei sen kummempaa.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloween

Ei me ole koskaan vietetty eikä perustettu, mutta tää oli hauska kuva. Sen verran sit Halloweeniä kuitenkin.


torstai 22. lokakuuta 2015

Näräjuttu

Höh. Jo on mennyt laiskaksi tämäkin blogi. Mutta ei siitä sen enempää, se on mikä se on.

Viskille jo etukäteen kuitenkin pahoittelut tämän postauksen venymisestä, täällä pakkaa venyä nykyään vähän kaikki. Toivottavasti teillä on olotila jo helpottanut. Äärettömän ikävä vaiva, närä nimittäin.

Taralla närästi pahasti ekoja kertoja joskus keväällä. Kiralla joskus lauantaisin, mutta se tuntui olevan aika suoraan sidoksissa Mushin rasvaiseen loheen, koska molemmat osui lauantaille. Ja ne oli melko mietoja, närät siis. Vaihdettiin silloin kuitenkin Murkissin rasvattomampaan loheen ja Kiralla helpotti. Taran närä oli eri luokkaa. Ne oli selkeästi voimakkaita kohtauksia. Musta pinkeämielinen kovis oli sisältä ihan pehmis, haki turvaa ja apua. Levoton, nieleskeli-nuoleskeli ja kakoi. Tunki syliin, viereen kiinni. Yäk - Auta, paha olo, yäk.

Antepsin liuos oli silloin ainakin loppu joka paikasta, ostettiin sitten pillereitä ja pakkoannosteltiin suoraan kurkkuun ennen aamutallia. Taisi saada alkuun yhden aamulla ja yhden illalla ennen nukkumaanmenoa koska usein silloin alkoi närä part 2. Joskus ruuan jälkeen, joskus ennen nukkumattia. Joskus aamulla aikaisin. Viikon söi ja rauhottui. Kunnes alkoi pian uudelleen.

Sitten taas mietittiin. Lopulta lihat meni vaihtoon, pelkkää Murkissiä. Vähemmän luumurskaista lihaa ja kananrasva jätettiin pois. Se vähän harmitti, koska se oli oikeasti hyvä lisä, varsinkin hoikkuuteen taipuvalle Taralle. Tai sehän itseasiassa oli vähän ongelmallisen laiha ilman sitä. Lähes kauhussa pohdin miten se näivettyy ja kuivettuu ilman rasvalisää, mutta pahempi paha kuin närästys, kai. Muut pidettiin ennallaan, + lisättiin vielä iltapiimä, eli reilu kupinpohjallinen joka ilta Eila-piimää. (Ja nimenomaan Eila-piimää)

Niin ja yksi lisä -Antepsin-kuuri syötiin myös. Vähän myöhemmin huomasin että närä oli poissa, koira pirteä ja iloinen sekä ennenkaikkea pysyi sopivassa lihavuuskunnossa! Ei siis tiputtanut painoa kuten pelkäsin, sen rasvan takia. Niin ja nappuina se ANF:n.

Lyhyesti siis, närän häätöön:

  • Antepsin-kuurit (Ell:in suosittelema Pepcid ei sitten muuten yhtään auttanut)
  • Lihat Mur-Kissiltä
  • Rasva ja luut (paitsi ajanvieteluut) pois (Syötävät rustot laittoi muuten molemmilla närästämään joskus aikanaan kovasti)
  • Eila-Piimä iltapohjallisena joka ilta, iltatallin jälkeen
  • Mahdolliset stressitekijät pois, siltäosin mitä keksiä saattoi
Henk. kohtaisesti uskon että Antepsin antoi alun, syitä löytyi edellisestä lihasta, nykyinen sopii paremmin ja Eila ylläpitää hyvääoloa. 

Tarahn kärsi myös joskus nuorempana tyhjänmahanYÄKöistä, meidän hevoslääkäri neuvosi heittelemään "välipaloja", eli jotain ruokaa vajaa kourallisen verran silloin tällöin ruokien välillä. Aloitettiin antamaan aamulla heti kourallinen, ennen töihinlähtöä toinen, töistä tullessa ennen iltaruokaa kolmas ja ennen nukkumaanmenoa neljäs. Tästä on jäänyt tapa jota molemmat odottaa, aikanaan joka päivä. Ongelmakin pitkälti poistui, joten tapa ei ole ollenkaan häiritsevä.

Itse uskon Taran närään pääsyyksi sen hektisen olemuksen kautta tulleen herkistymän, mutta korjattujen asioiden kanssa asian kanssa pärjätään oikein hyvin. *kopkop*

perjantai 2. lokakuuta 2015

Sateenkaaren päässä

Joskus se vaan iskee. Ikävä. Vieläkin. Kai se on tämä aika, joka sen kaivaa esiin vahvemmin. Liekö syksy sitä luopumisen aikaa, luontokin painuu talviuneen. 3 vuotta sitten pieni sakemannikoiruus toi taloon uutta elämää. Kolme vuotta sitten tein vaikeimman päätökseni. Kolme vuotta sitten vietettiin viimeinen yhteinen päivä, me kaikki neljä. Kiran hillitsemätöntä pentuenergiaa, Taran pöyristyneisyyttä pentuenergiasta ja Tiinan korvaamatonta sennukoiran läsnäoloa. 

Tiinan oli tullut aika jatkaa matkaa, tiedettiin molemmat. Sen tehtävä täällä maanpäällä oli tehty. Kirassa on niin paljon jotain samaa. Ehkä Tintti lähettää terkkuja toisinaan sen kautta! ;) "You don't get the dog you want, you get the dog you need" -C.Millian. // Edit: We need. We. Tara ja mä. Nyt kun katselen niiden painia ja leikkiä tossa, Tara todellakin tarvi Kiran "pikkusiskokseen", varaäitinsä lähdettyä. 

Terkkuja sinne taivaaseen, muillekin tutuille. Nähdään taas aikanaan, sateenkaaren päässä. 


Lisää lukemista!

Myös nämä höpinät saattaa olla lukemisenarvoisia