Me mennään Kiran kanssa huomenna mummolaan. Kiran mummolaan. Vähän jänskättää. On se aina jonkinsortin jännän aihe, kasvattajalle mennä kasvattia näyttämään. Että tällaisen mä siitä nyt sitten tein... Ja miettii että kun ei ole tehty sitä ja tätä eikä voida esittää tota ja sitä ja onko se nyt hienossa kunnossa, karvakin on vähän himmeä kun on toi karvanlähtö ja... Ja...
Vaan tosi kivahan se on mennä, mummolaan! Tosi kiva nähdä kasvattajaemo, emo ja veljet. Vaikka ne on jo paljon parempia kuin me, me mennään silti hännät pystyssä. Narunjatke on Kirasta ylpeä ja se riittää menemään hännät pystyssä! Kiran kasvattaja on mahtava tyyppi, se ymmärtää ja jaksaa opastaa meitä. Ihan kunniamaininnan arvoinen kasvattaja, jonka vuoksi meidänkin kyllä pitäisi olla vähän parempia...
Yksi on kuitenkin joukosta poissa jonka soisin niin suuresti olevan mukana. Aina se tulee mieleen kun Taikasusilaumasta puhutaan. Miksi juuri tänään, kun huomenna mennään mummolaan, joukoista poissaolevan video nousi fasebuukissa esiin, silmiin. Puoleenväliin videota, ei enempää, ei ainakaan tänään. Miten hienoa yhteistyötä ja taitava koirakko. Tuntuu väärältä ettei ehkä yksi parhaista koiratyypeistä saanut pitää koiraystäväänsä pidempää. Mitä jos se olisikin ollut me, joiden polut erkani ennen aikojaan? Sydän menee ruttuun pelkästä ajatuksesta. Elämä osaa olla todella alakerrasta toisinaan. Onneksi kaikki alkaa olemaan taas hyvin. Suunta on oikea, uusi koiraystävä on saanut mahdollisuuden.
Huomenna on hyvä päivä, mummolassa, kuten aina mummoloissa on. Kaikki on kesken, reppu pakkaamatta ja kaikki. Kaviokkaat vie kaiken ajan. Ehkä pitää mennä nukkumaan että jaksaa herätä ajoissa, pakkaamaan reppua ja hoitamaan kaviokkaat ennen tassutyypin kanssa reissuun lähtöä. Pian nähdään, Mummolassa! ^_^
