Google+
Uskolliset pihavahdit ja ihmisen parhaat ystävät. Tintti, suojelusenkelini, kaikkea mitä saksanpaimenkoira voi parhaimmillaan olla. Tara, hyperenerginen ikiliikkuja tiukalla haasteella, joutui keväällä siirtymään suojelusenkelikaartiin jättäen valtavan tyhjyyden. Kira, ihmisen koira, pehmeä ystäväni - ensimmäinen treenikaverini. Semper Fidelis, Aina Uskollinen. Tassunjälkiä sydämessä, sakemannien normaalia elämää, ei sen kummempaa.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Paljon on paljon?

Paras joululahja tuli jo vähän ennakkoon. Edelliseen stooriin, jossa laumatuskaa, syyllisen selvittämistä ja niin edelleen -viitaten, kaikki on ookoo ja se on niin hyvä juttu että paras joululahja.

Kaikkihan me tiedämme, mistä näin joulun alla jauhetaan. Jos et ole ihan varma tiedetäänkö kuitenkaan, tarkasta se tästä. Tiistai illalla, myöhään kotiin tullessa päivän toiselta reissulta meillä oli ollut rosvo. Pöytärosvo. Tintti toisinaan kyseistä toimea toimitti, mutta ei Kira eikä varsinkaan Tara. No ei ennen.

Joulumuistamiseksi saatu hienostosuklaalevy, tumma suklaalevy tai tarkemmin ottaen sen kuoret, oli lattialla. Samoin oli töistä saamani Scandinavian Outdoorstoren lahjakortti, mutta se oli jätetty käyttämättä. Suklaankuorien sisältö taas oli käytetty. Teobromiini, myrkkyä koiralle, tummassa suklaassa vielä enemmän.
"Kun koira on syönyt suklaata, niin rauhoittumisen jälkeen selvitetään, että mitä ja kuinka paljon koira itseasiassa on syönyt. Tumma suklaa on huolestuttavaa, jos määrät ovat riittäviä." -Katiska.
Rauhoittuminen, erinomainen huomio tässä kohden. Kello oli miljoona, täysin varmahan ei voinut olla kummasta koirasta oli kyse, vaikka epäilys olikin vahva. Ajatus molemman koiran autoon heittämisestä ja päivystävälle kurvailemisesta tiistaiyönä ei ollut kaikkein eniten ääniä keräävä suunnitelma. Pitihän sitä Kätevä Isännällekin vähän ärähtää että eikös muka kuullut että keittiössä häärätään jotain mitä ei pitäisi. Sitten se rauhoittuminen jota seurasi vähän järkevämpi ajatustyö.

Paljon on paljon? Liikaa? Soitto päivystykseen ja tiedustelua. Ystävällinen yövuototyöläinen tuumasi ettei ole paljon tummaakaan, 100g vs. 30kg koiruus. ( noin 10- 15 g/kg maitosuklaata tai n.4 g/kg tummaa suklaata = riskimäärä.) Tosin perään muistutti että yksilöitähän nuo, ei voi varmaksi tietää. Oksennuttaa ei enää kannattanut heidän ohjeiden mukaan ja kun 100%v varmuutta ei ollut. Hiilitabuja kourallinen molemmille (1g/painokilo) ei tekisi hallaa. Veikkasi että ripuli tulee kylään, muttei varmastikaan sen kummempaa. Suositteli kuitenkin tutkailemaan tilannetta ja yölläkin paristi heräämään ja tarkistamaan tilannetta.

Huh huh. Ehkä tästä siis selvitään. Eikun hiilitabuja etsimään. Nepä eivät vaan olleet jostain kumman syystä siellä, missä niiden olisi pitänyt olla. Yllätys. Löytyivät sitten kuitenkin. Sitten pohtimaan miten ne saisi sinne, minne pitäisi. Ei auttanut tehdä kuin pieni annos ruokaa ja heittää joukkoon. Suunnitelma toimi.

Sitten odoteltiin.

Ei mitään. Ei yhtään mitään. Ei edes rippeä. Toinen Huh. Kolaus ylpeyteen on huomattavasti mukavampi vaihtoehto. Nimittäin melko amatöörimäinen kämmi. Asia jonka jokainen valveutunut koiranomistaja varmasti tietää; Ei suklaata koiran ulottuville. Joulusuklaat kaappiin piiloon. Narunjatke päätti sitten kuitenkin jättää pöydälle. Hyvä se.

Sellaista se sitten on, jotkut asiat, jopa ihan itsestään selvätkin, kaipaa silloin tällöin kaiketi pientä muistutusta. Sitten kai oppii. Onneksi oppirahat olivat tässä aika pienet.

Vähän jännitti vielä töistä seuraavana iltana kotiin tullessa, että mitä olisi vastassa, noin jouluaattoa edeltävänä iltana, suklaakuorrutusta pitkin lattioita vai turhan vetelä karvakorva. Ei onneksi. Hyvin latautuneet, elämäniloiset, kovaääniset Musta ja Harmaa ♡ Kolmas huh.

Joulunaikana ei tapahtunut mitään kummaa, paitsi sellainen kamaluus että joululahjat eivät ole löytäneet perille. Sanoin että ne on ehkä Mustissa ja Mirrissä vielä, tai jossain. Katsotaan josko sunnuntaina tai ensvkolla löytäisivät perille. Onneksi "mummola" pelasti tilannetta ja lähetti pari herkullista possunkorvaa. 😊

torstai 24. joulukuuta 2015

Uusikortti

Uusiokäyttö on pop, joten me kierrätetään tämä. 
Hyvää Joulua jokaiselle säädylle, tehkää kuten Kira ja Tara opastaa.  


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kaksi koiraa

Tai enemmän. Sitten tulee tilanne. Vaikkapa sellainen että jotain, mitä ei pitäis, on syöty. Mitäs sitten teet? Teetkö toimenpiteet:

A) Koko laumalle?
B) Eniten epäilyttävän näköiselle?
C) Oletko olevinasi varma syyllisestä ja kohdistat ne siihen?
D) Annat olla ja odotat, mitä tuleman pitää?
E) Jotain muuta, mitä?

Tähän sopisi vielä mainiosti hästäkit: Tilanne, laumatuska, kukaonsyyllinen, enseminäollut, seolivahinko

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Mitä tähän sitten sanois...

Tara närästeli, ei pahasti, mutta vähän. Kira alkoi rapsutella, vähän turhan paljon. Tara kyni varpaanvälejä.

Mistä se johtuu, onko se sika? Onko se broisku? Vai hevonen? Vai joku ihan muu? Naput? Mikä?

Eliminoidaan, jätetään sika pois, haetaan kaupasta broiskua. Ai se on loppu. Jaahas. No otetaan jotain. Hevonen... Yli 6e kilo... Hops. Oisko jotain muuta? Ja miten sekin on mahdollista? Koko hevosesta viimeksi sai alle 50euroa!? Jupinaa & mutinaa...

No, otetaan kivipiiraa, lohta, sitä heleänväristä, vähärasvaista. Toinen närästää molemmilla. Ja sisäelimiä myös. Onhan sitä broiskua kotonakin vielä, mennään sitten näillä. Mut ei sikaa. Jos se on se.

Ei muutoksia. Lihat loppu. Haen huomenna, jotain. Ei ehtinyt, pelkkiä nappuja siis. Pari päivää meni, ei vieläkään kerennyt lihakauppaan. Onko se sit niin kamalaa, syöttää pelkkiä nappuja, niinhän Tinttikin söi ja eli 13,5vuotiaaksi, terveenä - paino sanalla terveenä. Ei rapsutuksia, kirputuksia, närästelyitä. Jaa, no ihan vanhempana närästeli, muttei sitä lasketa.

No mutta eliminoidaan napuilla? Jos rapsuttaa, kirputtaa ja kurputtaa napuillakin niin silloin se on se! Jes, loistoidea. Ei huonoa omatuntoa ja ressiä lihakauppaan ehtimisestä, olkoon hetken napuilla.

2vkoa mennyt. Ei närästä. Ei rapsuttele. Ei kirputtele varpaanvälejä. Mitä tähän sitten sanois...?

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukortti


Christmas Dogs with Hands
This is how we spend our Christmas. How about you?
Julkaissut ParkerPup 15. joulukuuta 2015

tiistai 15. joulukuuta 2015

Jumppaa


Aika taitavaa ja varmasti hyödyllistä. Yksipuolinen treeni jumiuttaa - tämä varmasti "irroittelee". Kavalettiharjoituksia on tullut pohdittuakin, taitaa siirtyä käytännön asteelle. 

Duffy Fitness Tricks :-)
Julkaissut Nadine Bruns 21. helmikuuta 2015

lauantai 12. joulukuuta 2015

Virtuaaliystävä

Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin ettei FB:ssa kannata hyväksyä kaveriksi ihan tuntematonta. Minä en ainakaan. En nimittäin löisi kättä päälle tuolla oikeassakaan elämässä jos joku tuntematon suuruus saapastelisi vastaan ja sanoisi että ollaanhan kavereita. Ei, sen verran Taraa asustaa meikäläisessäkin. Pitää ensin väähn kyräillä, jotta voisko se olla ihan ookoo tyyppi...

Eri asia kuitenkin on, jos tämä FB-kaveriksi tarjoutuva on jollainlailla jo virtuaalituttu. Blogituttuja on varmaan nykypäivänä paljon. Sitten on eri ryhmistä tuttuja ja FB-kaverin kautta tuttuja. Ja niin edelleen. Ja heistä voi sitten ajankuluessa tulla ystäviä, ihan oikeaan elämään tai sitten FB-ystäviä.

Aluksi se tuntui hassulta. Tavallaan ihan ventovieras, jonka elämää, mikäli hän on sellainen some-aktiivinen, seurailet ikäänkuin aika läheltä. Opit tuntemaan hänet vaikket ole koskaan ihan oikeasti nähnytkään. Hihittelet hassuille jutuille, tykkäät hienoista kuvista, toisinaan jopa ärsyynnyt vähän omituisille ajatuksille ja mietit että onneksi ei olla IRL-frendejä. Ja surun sattuessa olet aidosti pahoillaan hänen puolestaan ja toivot että osaat kirjoittaa jotain fiksua lohduttaaksesi.

Eilen erään FB-tuttuni koira sai ikäviä uutisia. Nuori koira, kaunis musta sakemannipoika. Hänellä on myös toinen koira, sennupapparainen. Äärettömän herttainen, jonka kuvat saa aina pikkuruisen ikävänpiston sydämeeni koska Tintti. Mietin aina miten mahtava sennupariskunta tämä kaksikko olisi ollut.

Sennun elämän kulun ikävässäkin jollainlailla järjellä ymmärtää, mutta nuoren, uhkaavasti lyhyeksi jäävää ei voi ymmärtää. Se saa miettimään omalle kohdalle asiaa ja ymmärtämään miten tuskaisaa vaihetta tämä internetin takainen ystäväsi käy läpi. Haluat lohduttaa ja kannustaa, kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Toivot että seuraava päivitys olisi jo parempi, tänään on parempi päivä, ehkä tämä juttu auttaakin! Silti pienesti varauksella kurkkaat seuraavan päivityksen tai pelkäät pahinta pitkästä hiljaisuudesta.

Näitä ystäviä on muitakin mutta nyt juuri toivomme täältä uskollisten ystävien klubista, että jokin juttu löytyisi jolla tämä musta koirapoika saisi hyvää koiranelämä-aikaa lisää. Toivomme paljon uskoa huomiseen. Synkimmänkin yön jälkeen aurinko nousee aina.



torstai 10. joulukuuta 2015

Joulupostia

Kira ja Tara, uupumaton touhukaksikko. Osallistuivat Sumpun kisaan ja tulivat Onnettaren löytämiksi. Tänään oli postia laatikossa eri nimellä kuin pääsääntöisesti. Se sisälsi keskiverto-laskupostia kivampaa postiakin. Hyvää Joulua ja herkkuja. Lisäksi pieni muukin mukava ylläripylläri. 

Aika hyviä, saataisko toisetkin sanoi Kira ja Tara.

Todella hyviä!
sanoi Kira. Tara meni piiloon, kuola valuen, ommnomommnom...

Kiitos Sumppulaiset! Ja teille muille, ihan tutustumisen arvoinen sivustohässäkkä; Sumppu.info


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäinen


Ei ainoastaan miehet ja hevoset, myös koirat. Ilttiksen jutut ei yleensä innosta, mutta tämä on ihan luettava juttu: Sadat koirat taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta: ”Pystyivät tekemään melkoisia sankaritekoja”
Sotakoira Ruli asunnossaan Pesioivan kenttävartiossa.
Kuva otettu 1.12.1941. (KUVA: SA-kuva / Sot.virk. H.Roivainen)
Kiitos veteraanit, kiitos suomenhevoset, kiitos koirat. Toivottavasti saavuttamanne säilyy.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulumieltä etsimässä

Vaikeaa se on kun ei ole edes lunta. Vettä sataa -no ei juuri nyt,  mikä sinällään on kyllä jo ihme ja eikös joulunaika ole ihmeiden aikaa. Ehkä se sieltä sitten vielä tulee. Ehkä. Täällähän on ollut joulukalenteri mutta nyt on ideat jääneet vähiin. Napataan tänne kuitenkin juttu parin vuoden takaa. Sopii hyvin tähänkin päivään. Oskarin tilalla vaan oli Gorm, muttei se onneksi tullut tänne.



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Määtsik

Ei sakemanni tyhmä ole. Nakke tuntui olevan just samaa mieltä taikureista kuin Narunjatkekin. En ole koskaan tykännyt, jonkunasteen huijauksestahan niissä on kyse. 


torstai 5. marraskuuta 2015

Hyvä videonpätkä



Fun training on a rainy Friday.
Julkaissut Dave Kroyer 30. lokakuuta 2015

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Diipadaapaa


Väsyttää, ihan oma syy. Pitikö valvoa kahteen asti. Ihan kummallinen päivä, hevosrintamalla sellaisia asioita joihin ei ole oikeastaan tullut ennen törmättyä. Onneksi itse kohde on ainakin toistaiseksi hyväntuulinen eikä ollenkaan kipeänoloinen vaikkei ulospäin ihan terveeltä nyt näytäkään. No, huomenna eläinlääkärit on taas kaikki töissä, hyvä niin.

Tämä vanha video pompsahti taas esiin FB:ssa. Aika kiva, miten innoissaan koiruus suorittaa. Intoa täynnä, täysillä mukana, iloinen koira. Mut ei kuitenkaan vaikuta mallilta "hullunkiiltosilmissä"- "virtapiirienpaukkuessapäässä"- mielentilalta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Sitäpaitsi tossa koirassa on jotain samaa kuin Tarassa. Joissain liikkeissä ja eleissä. 

Belgian Police dog...
Belgian Police dog...
Julkaissut Bewakingsagenten Belgie 1. joulukuuta 2013

lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloween

Ei me ole koskaan vietetty eikä perustettu, mutta tää oli hauska kuva. Sen verran sit Halloweeniä kuitenkin.


torstai 22. lokakuuta 2015

Näräjuttu

Höh. Jo on mennyt laiskaksi tämäkin blogi. Mutta ei siitä sen enempää, se on mikä se on.

Viskille jo etukäteen kuitenkin pahoittelut tämän postauksen venymisestä, täällä pakkaa venyä nykyään vähän kaikki. Toivottavasti teillä on olotila jo helpottanut. Äärettömän ikävä vaiva, närä nimittäin.

Taralla närästi pahasti ekoja kertoja joskus keväällä. Kiralla joskus lauantaisin, mutta se tuntui olevan aika suoraan sidoksissa Mushin rasvaiseen loheen, koska molemmat osui lauantaille. Ja ne oli melko mietoja, närät siis. Vaihdettiin silloin kuitenkin Murkissin rasvattomampaan loheen ja Kiralla helpotti. Taran närä oli eri luokkaa. Ne oli selkeästi voimakkaita kohtauksia. Musta pinkeämielinen kovis oli sisältä ihan pehmis, haki turvaa ja apua. Levoton, nieleskeli-nuoleskeli ja kakoi. Tunki syliin, viereen kiinni. Yäk - Auta, paha olo, yäk.

Antepsin liuos oli silloin ainakin loppu joka paikasta, ostettiin sitten pillereitä ja pakkoannosteltiin suoraan kurkkuun ennen aamutallia. Taisi saada alkuun yhden aamulla ja yhden illalla ennen nukkumaanmenoa koska usein silloin alkoi närä part 2. Joskus ruuan jälkeen, joskus ennen nukkumattia. Joskus aamulla aikaisin. Viikon söi ja rauhottui. Kunnes alkoi pian uudelleen.

Sitten taas mietittiin. Lopulta lihat meni vaihtoon, pelkkää Murkissiä. Vähemmän luumurskaista lihaa ja kananrasva jätettiin pois. Se vähän harmitti, koska se oli oikeasti hyvä lisä, varsinkin hoikkuuteen taipuvalle Taralle. Tai sehän itseasiassa oli vähän ongelmallisen laiha ilman sitä. Lähes kauhussa pohdin miten se näivettyy ja kuivettuu ilman rasvalisää, mutta pahempi paha kuin närästys, kai. Muut pidettiin ennallaan, + lisättiin vielä iltapiimä, eli reilu kupinpohjallinen joka ilta Eila-piimää. (Ja nimenomaan Eila-piimää)

Niin ja yksi lisä -Antepsin-kuuri syötiin myös. Vähän myöhemmin huomasin että närä oli poissa, koira pirteä ja iloinen sekä ennenkaikkea pysyi sopivassa lihavuuskunnossa! Ei siis tiputtanut painoa kuten pelkäsin, sen rasvan takia. Niin ja nappuina se ANF:n.

Lyhyesti siis, närän häätöön:

  • Antepsin-kuurit (Ell:in suosittelema Pepcid ei sitten muuten yhtään auttanut)
  • Lihat Mur-Kissiltä
  • Rasva ja luut (paitsi ajanvieteluut) pois (Syötävät rustot laittoi muuten molemmilla närästämään joskus aikanaan kovasti)
  • Eila-Piimä iltapohjallisena joka ilta, iltatallin jälkeen
  • Mahdolliset stressitekijät pois, siltäosin mitä keksiä saattoi
Henk. kohtaisesti uskon että Antepsin antoi alun, syitä löytyi edellisestä lihasta, nykyinen sopii paremmin ja Eila ylläpitää hyvääoloa. 

Tarahn kärsi myös joskus nuorempana tyhjänmahanYÄKöistä, meidän hevoslääkäri neuvosi heittelemään "välipaloja", eli jotain ruokaa vajaa kourallisen verran silloin tällöin ruokien välillä. Aloitettiin antamaan aamulla heti kourallinen, ennen töihinlähtöä toinen, töistä tullessa ennen iltaruokaa kolmas ja ennen nukkumaanmenoa neljäs. Tästä on jäänyt tapa jota molemmat odottaa, aikanaan joka päivä. Ongelmakin pitkälti poistui, joten tapa ei ole ollenkaan häiritsevä.

Itse uskon Taran närään pääsyyksi sen hektisen olemuksen kautta tulleen herkistymän, mutta korjattujen asioiden kanssa asian kanssa pärjätään oikein hyvin. *kopkop*

perjantai 2. lokakuuta 2015

Sateenkaaren päässä

Joskus se vaan iskee. Ikävä. Vieläkin. Kai se on tämä aika, joka sen kaivaa esiin vahvemmin. Liekö syksy sitä luopumisen aikaa, luontokin painuu talviuneen. 3 vuotta sitten pieni sakemannikoiruus toi taloon uutta elämää. Kolme vuotta sitten tein vaikeimman päätökseni. Kolme vuotta sitten vietettiin viimeinen yhteinen päivä, me kaikki neljä. Kiran hillitsemätöntä pentuenergiaa, Taran pöyristyneisyyttä pentuenergiasta ja Tiinan korvaamatonta sennukoiran läsnäoloa. 

Tiinan oli tullut aika jatkaa matkaa, tiedettiin molemmat. Sen tehtävä täällä maanpäällä oli tehty. Kirassa on niin paljon jotain samaa. Ehkä Tintti lähettää terkkuja toisinaan sen kautta! ;) "You don't get the dog you want, you get the dog you need" -C.Millian. // Edit: We need. We. Tara ja mä. Nyt kun katselen niiden painia ja leikkiä tossa, Tara todellakin tarvi Kiran "pikkusiskokseen", varaäitinsä lähdettyä. 

Terkkuja sinne taivaaseen, muillekin tutuille. Nähdään taas aikanaan, sateenkaaren päässä. 


maanantai 28. syyskuuta 2015

Samanlainen erilainen


Sitä se on. Samanlainen vieläkin, vähän erilainen kuitenkin. Tasan kuusi vuotta sitten laitoin viestin hevostenhierojalle, tullaan tosi myöhään, lähdettiin hakemaan penskaa. Käytiin katsomassa yhtä hevostakin itseasiassa matkalla, siitä vitsaillaan vieläkin. Ei oikeestaan ees hevosesta vaan myyjistä. Hauskoja tyyppejä. Tuollainen mustio sieltä mukana tuli. Eipä tiedetty minkälaisella haasteella oli meitä siunattu... Onneksi siunattiin.

Tara. Ihan erilainen kuin muut, silti ihan samanlainen. Musta, isot korvat, sama häntä. Pikinenä, uskollisista uskollisimmat silmät, joskin toisinaan vähän erilaiset kuin muilla. Elämäni musta.

Juhlistin yhteistä, hyvin kivistä alkua ja vähän helpompaa arkimatkaa ostamalla Taralle superaineet. Bakteerille bakteereja. Hyviä sellaisia. Vaikka eihän Tarakaan paha ole. Boulardii ja Biolatte 4-legs. Lue lisää täältä. Täällä taas on odotukset korkealla. Närät saatiin loppumaan, mutta hiiva jossain määrin kiusaa edelleen vaikka ihan toisenlaisissa määrissä mitä joskus ennen raakaruokintapuolikasta. Jos siirtyisi kokonaan, auttaisiko, mene ja tiedä. Korvissa ja tassuissa ei ihmeitä, sanoi eläinlääkäri, mutta silti ne kutisee vähän enemmän kuin normikutittelu. Varsinkin tassut. Ei kutise kohta enää, luotto hyviin bakteereihin on kova. We'll see.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Harmaa 3vuotispäivä

Saksan jalkapallojunnut. Kuva L.Nurmikivi
Yhteisiä tassunjälkiä, Lohjalta kotiin, siitä se alkoi. Kun käytiin Elämäni Harmaa hakemassa, se oli sisaruksiensa kanssa pentuhäkissään. Siellä osa leikki keskenään, osa antoi kastelukannulle tai muulle vastaavalle, kokoiselleen välineelle huutia ja osa torkkui niitä lukuisia hetken pennun päiväuniaan.

Kira tuli aidanluokse etunenässä, nosti tassunsa aitaa vasten ja sanoi "Mä". Siitä lähtien oltiin me. Hyvässä muistissa on vielä hyvin sinnikkään ja voimakasluontoisen pennun kanssa käydyt, useat tuokiot, mistä milloinkin elämän säännöistä. Joo, hyvin hyvässä muistissa.

Naskalit. Kuva L.Nurmikivi
3vuotta sitten majottauduin yhdessä pikku-terroristin kanssa samaan huoneeseen, pentuhuoneeseen. Nukuin vuodesohvalla ja niin nukkui pian pentukin. Sillä oli oma sänky vuodesohvassa kiinni, mutta jossain vaiheessa, heti kun pääsi ja yllättävän nopeasti kun pääsi, se kömpi viereen. Mutta ei nukkumaan, ehei. Puremaan, repimään ja pomppimaan, keskellä yötä. Tai pissalle.

Vaikka sillä oli terävät hampaat kuin peijooni ja se osasi olla ihan mahdottoman vastaräyhäinen, on noita aikoja silti ikävä. Miten nopeesti ne kasvaa. Oikeasti tuntuu että naskaliajasta on jo ikuisuus. Ikävä myös Tinttiä. Silloin sakemannilauman viisain lenkki oli vielä mukana. Onneksi oli, olen varma että se kertoi tälle nykyiselle nuorukaiselle elämänviisauksia, miten jatkaa uuden Narunjatkeensa ja varaisosiskonsa kanssa.

Mitä pentuajoista sitten on muuttunut, noin koiran tiimoilta. No, siitä ei onneksi tullut niin kovapäistä. Pentunahan se oli. Hyvinhyvin itsevarma ja lujaluontoinen. En tiedä miten paljon sitä olisi siihen saanut halutessaan ohjattua. Se ei pelännyt eikä epäröinyt mitään, mikä sinällään on hyvä, mutta toisaalta se asenne "KIMPPUUN!" oli ehkä vähän... No, se siitä sitten laantuikin kyllä. Sitten tuli nuoruusajan peikkoja, kuten esm. Rappuset. Ihan yhtäkkiä rappuset oli taattu tie elämän pahimpaan loukkuun. Kunnes sitten ei enää ollutkaan.

Mä. Mä tulin nyt kotiin. 
Luonne on muuttunut sitkeästä pikku räyhähengestä pehmeämpään, yhteistyökykyiseen, positiiviseen elämäniloon. Tai sitä jälkimmäistä on kyllä aina piisannut, mutta...

Mikä harmittaa, se ettei näitä älypuhelimia ollut vielä silloin. Puhelin ja kone ois varmasti täynnä pentuajan muistoja, videoita ja kuvia.


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Koruista tärkein

Maailmassa ei ole hienompaa korua kuin tämä. Ja ne kaksi edeltäjäänsä, jotka olen onnistunut rikkomaan. Onneksi niiden johdosta suuriin mittasuhteisiin paisuneista draamoista on selvitty tilaamalla uusi. Toinen putosi lavuaariin ja särkyi, kuten sydän, Tintin heiluttaessa häntää sateenkaarisillan portilta pitkään eroon.

Toinen jotenkin kärsi, tai vain kului. Tätähän kun ei oikein pois oteta kuin suihkussa. Aina se killuu kaulassa, menossa mukana. Se on kovin rakas

Löysin Tintistä vanhoja valokuvia. Niitä oikein perinteisiä. Se oli niissä vielä nuori, ehkä 6vuotias. Erinäköinen. Nuori. Ja aina iloinen, ystävällinen ja uskollinen. Kaikessa mukana. Kirassa on silloin tällöin samoja juttuja, mitä Tintissä. Ne on jänniä, "fläspäkkejä"...


perjantai 31. heinäkuuta 2015

3vuotta parasta harmaata

3 vuotta elämäni parasta harmautta.
Paljon uutta tietoa, oppia ja onnistumisia. Innostusta ja kiinnostumista.
Uusia, Hyviä tyyppejä. Huolta ja murhehtimista, pohtimista. Uskoa ja luottoa, toivoa.
Uskollisia mantelisilmiä, päätä kainalossa.
Helppoutta, toisinaan omituisuuttakin. Kiinnitystä koiraelämään.
Onnea Taikasudet, erityisesti erityinen harmaani Kira, 3vuotta!
Me lähestymme aikuisikää...


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Mummolaan!

Me mennään Kiran kanssa huomenna mummolaan. Kiran mummolaan. Vähän jänskättää. On se aina jonkinsortin jännän aihe, kasvattajalle mennä kasvattia näyttämään. Että tällaisen mä siitä nyt sitten tein... Ja miettii että kun ei ole tehty sitä ja tätä eikä voida esittää tota ja sitä ja onko se nyt hienossa kunnossa, karvakin on vähän himmeä kun on toi karvanlähtö ja... Ja...

Vaan tosi kivahan se on mennä, mummolaan! Tosi kiva nähdä kasvattajaemo, emo ja veljet. Vaikka ne on jo paljon parempia kuin me, me mennään silti hännät pystyssä. Narunjatke on Kirasta ylpeä ja se riittää menemään hännät pystyssä! Kiran kasvattaja on mahtava tyyppi, se ymmärtää ja jaksaa opastaa meitä. Ihan kunniamaininnan arvoinen kasvattaja, jonka vuoksi meidänkin kyllä pitäisi olla vähän parempia...

Yksi on kuitenkin joukosta poissa jonka soisin niin suuresti olevan mukana. Aina se tulee mieleen kun Taikasusilaumasta puhutaan. Miksi juuri tänään, kun huomenna mennään mummolaan, joukoista poissaolevan video nousi fasebuukissa esiin, silmiin. Puoleenväliin videota, ei enempää, ei ainakaan tänään. Miten hienoa yhteistyötä ja taitava koirakko. Tuntuu väärältä ettei ehkä yksi parhaista koiratyypeistä saanut pitää koiraystäväänsä pidempää. Mitä jos se olisikin ollut me, joiden polut erkani ennen aikojaan? Sydän menee ruttuun pelkästä ajatuksesta. Elämä osaa olla todella alakerrasta toisinaan. Onneksi kaikki alkaa olemaan taas hyvin. Suunta on oikea, uusi koiraystävä on saanut mahdollisuuden.

Huomenna on hyvä päivä, mummolassa, kuten aina mummoloissa on. Kaikki on kesken, reppu pakkaamatta ja kaikki. Kaviokkaat vie kaiken ajan. Ehkä pitää mennä nukkumaan että jaksaa herätä ajoissa, pakkaamaan reppua ja hoitamaan kaviokkaat ennen tassutyypin kanssa reissuun lähtöä. Pian nähdään, Mummolassa! ^_^

tiistai 7. heinäkuuta 2015

6vuotta kirojupinaa

Koiramaista kirojupinaa 6vuotta!
Haasteita. Aivotyötä, pohdiskelua. Onnistumisen tunteita, pieniä mutta tärkeitä.
Ylpeyttä. Turvaa, uskoa, luottamusta. Kiroileva, erikoinen ja erityinen Ystävä isolla yyllä. 
Tätä kaikkea jo 6vuotta!
Onnea kaikki "BB"-pennut, ekstraonnittelut Tara. 
Eihän me olla vielä edes puolessa välissä matkaa, vaikka aikuinenhan se kai jo alkaa olla... 


lauantai 27. kesäkuuta 2015

Hunningolla

Ärsyttävä biisi kertakaikkiaan, hunningolla. Osa varmasti tietää mistä on kyse, te jotka ette, ette menetä mitään ja ne jotka ovat eri mieltä, pahoittelut suorasanaisesta kritisoinnista, mutta makuasioista ei voi kiistellä. (Miksei?)

Eniveis, blogi on ollut hunningolla, liekö täällä enää edes ketään. Syy on tämä ja se toteutui. Kovalla työllä kerättiin omistajia ponille, josta tuli nuorten tärkeä harraste- ja oppiponi. Ihan huippujuttu, mutta vaatinut äärettömästi työtä ja aikaa. Siksi blogi on hunningolla.

Koirat... No ei ne ole. Paremminkin voisi olla muttei ne hunningolla ole. Rallytokot Kiran kanssa loppuivat (oli siis kurssi), se oli hauskaa piristettä mutta kyllä me halutaan jotain vähän enemmän, ainakin nyt. Jotain vähän vakavampaa mutta ehdottomasti hauskaa treenaamista. Ja se BH., sekin on siellä eessä. Ehkä siihen pitäisi vähän enempi siis treenatakkin taas.

Aloitettiin BH-kurssi. Löytyi iltamyöhäinen, sopivan matkan päästä, miniryhmällä ja yhden kerran jälkeen uskon että ihan sopiva. Kira oli kovasti tohkeissaan päästessään taas ihmisten ilmoille treeneihin mutta nopeasti se tasaantuu. Muut huutelivat hetkittäin välillä hävyttömyyksiä toisilleen, Kira lähinna kuunteli näitä mielenkiinnolla muttei osoittanut minkään sortin halukkuutta osallistua keskusteluun.

Tehtiin perusharjoittelua, paikalla makuuta, seuraamista ja kontaktiharjoituksia. Kotiläksyksi saatiin vahvistaa kontaktia, lyhyitä treeneja, paljon. Ohjaaja myös huomautti että jos me halutaan mennä spk-puolelle tekemään BH ja muuta, tarvitaan vietin nostoa. Palkkasin ruualla, pallollahan se nousee kyllä, kuten myös metelin voimakkuus. Se on nimittäin koira, joka todella rakastaa omaa ääntään. Ens kerralla otetaan pallo ja katsotaan miten sitten menee. Ohjaaja kuitenkin kehui Kiraa, häneen silmäänsä sen tapa työskennellä nyt, näytti hyvältä ja kauniilta, sakemannipuolella ehkä ei kuitenkaan.

Itse taas haluaisin että koira tekee iloisena varmaa ja rauhallista työtä, en näe syytä että harrastekoiran täytyy olla supervietikäs vieterikenguru. (Sori vaan nyt tosireenaajat, te hanskanette ne, me wannabe-harrastajat koemme lähinnä vähän ahdistaviksi;) Mää tykkään että koira seisoo vahvasti neljällä jalalla, rauhassa ja tekee iloisena mutta häälymättä.

Koirat sano että yksikin poni vielä, niin me muutetaan pois leluinemme! ;)

tiistai 12. toukokuuta 2015

Liveviehe

Kuten täälläpäin lähi- ja ehkä kaukaisimmatkin naapurit kuulivat, Äly ja Väläys päättivät aamulenkillä testata miten pysyvät livevieheen perässä. Aika hyvin pätkänmatkaa, luuli kai että karjuin kannustushuutoja perään. Testin vakavuudesta ehkä kertoo jotain se, että pallot ja pulikat oli tiputettu matkasta.

Vaan niinvaan taas kiroileva ystäväni Tara yllätti, vetäessään iikkarit pellonlaidasta takaisin. Se ees vähän tottisteltu versio taasen kaikkosi kuurona villahousut pölisten metsään. Yhtämatkaa sitten mentiin Taran kanssa palloja ja pulikoita keräillen kiroilemaan ja karjumaan villapöksyä takaisin pellonkulmaan ja tulihan sekin sieltä sitten, kun kerkesi, silmät kiilluen. Olin 98% varma että homma olisi mennyt toisinpäin. Huh.

Rusakko päivässä pitää koko porukan virkeänä!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kuules ny!


Äly ja Väläys. Ja myös jonkinlainen muiston muoto menneisyydestä.


lauantai 2. toukokuuta 2015

Vahtivaro

Tuossa taannoin joskus tuskailin, kun ei ole kunnon vahtivaro-kuvia omista. Piti lainata muiden jotta saatiin uskottava vahtivaro-portinpieleen (joka ei tosin ole vieläkään siellä portinpielessä).

No, tänään saatiin ihan kohtalaisen uskottavia kuvia saksalaisesta hälytysjärjestelmästä. Niin ja sehän on kaksiosainen.



Tummemmalla järjestelmällä oli omaperäisempi tapa lähestyä asiaa...


... jonka jälkeen äkkiä joku hätäisempi ehkä ajattelisi että tämä alempi kuva saattoi jäädä sitten jo viimeiseksi kuvaksi... ;)

torstai 30. huhtikuuta 2015

Tötteröhattujen aikaan

Laittakaa iloiset tötteröhatut päähän, 
serpentiinit kaulaan ja viettäkää
HAU-SKA VAPPU!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevyt startti

Sunnuntaisin klo. 16. rallytokokurssi. Sen kummempia ajattelematta ilmo lähti menemään. Koska jos kerrankin jossain tehdään jotain sellaiseen aikaan, joka sopi enemmän kuin loistavasti kalenteriin, sinne mennään, sen suurempia ajattelematta.

Sitten vasta ajatellaan. Mahtoiko tämä kurssi tehdä jotain mutkia matkaan jo opiskellulle ja niihin opiskeluihin, joihin kuitenkin tähdätään? Ei kai. Tai ehkä ja melko varmastikin Narunjatkelle. Koira kyllä pystyy käsittelemään ja oppimaan niin paljon ettei se sille tule olemaan ongelma. Narunjatkeen käsittelykyky on huomattavasti rajallisempaa. No, se on sen ongelma.

Sitäpaitsi rallytoko (lue enemmän siitä tästä jos on vallan vielä vieras laji) on enempi hauskaa kuin totista tottista. ... ... ;) Me ei osata aina olla niin tottisia. Mä en tiedä miksi silloin tällöin tuntuu, että olin sitten koiran kanssa jossain the treenaajien joukossa tai hevosen kanssa jossain the tuuppareiden joukossa, me ollaan aina ne, joille hymyillään herttaisesti ja nyökytellään ymmärtäväisesti. No, ainahan joka ryhmässä pitää olla se tunnelman keventäjä.

Mentiin siis reippain mielin (yleensä kun aina tulee yksin toikkaroitua näihin häppeninkeihin, on vähän orpo olo mutta jostain syystä ei tällä kertaa) kohti tuntematonta ja hyvä niin, turha pähkäily etukäteen olisi ollut ihan turhaa. Vetäjä vaikutti kivalta ja rennolta tyypiltä, samoin paikalle ilmaantuva muukin väki oli hyväntuulista, puheliasta porukkaa koirineen. Helpoin tunnelma soluttautua mukaan ikinä!

Mukana oli karkkarimäykkymies, ehkä vähän totinen, oman arvonsa tunteva, kuten suurmiehien kuuluukin. Touhukas blondimixi ja ehkä maailman iloisin boxumies. Valehtelematta tämä boxu-tyyppi oli yhtä aurinkoa ja intoa, sellaisen energian kun jostain itseensäkin saisi, ainakin joka aamu, olisi päivät yhtä hymyä.

Ekaksi peruutustehtävä, joinain päivinä Kiralta löytyy pakki, toisina se on jotenkin epäkunnossa. Tätä ohjeisettiinkin kaikille kotona treenattavaksi. Maahanmeno testattiin myös, toimi kuten pitäisikin mutta kun piti mennä maahan ja ohjaaja lähtikin kiertämään koiran ympäri, ei homma ollutkaan niin selkeää. Paikkamakuu onnistuu kyllä jo mutta Kiran ymmärrys loppui kun pöljä Narunjatke lähtikin kiertämään eikä mennyt eteenpäin. Hyvää treeniä siis! Maassa kun piti pysyä vaikka ohjaajan navi menisikin sekaisin. Muut olivat keskivaikeita tehtäviä, lähinnä sitä Narunjatkeen sisäistämisongelmaa. Suurimmat pohdinnat sai aikaan edestä sivulle siirtyminen ilman että koira sai kiertää ohjaajan takaa. Mehän ollaan tämä treenattu juuri niin että koira kiertää ohjaajan takaa. Tässä siis ehkä pieni dilemma. Vetäjä tosin tuumasi että eri käsky, nou dilemma. Hmph. Tietäispä vaan, miten iso dilemma on ollut opetella nääkin käskyt, sen Narunjatkeen, ei mun. -Tuumasi Kira.

Jep. Hyvä homma. Tää on just sellaista mitä me kaivattiin tai jotain. Ensinnäkin Kiralla on kaikki parantunut tauon aikana. Sisäistämisrauha on tärkeää. Se on henkisesti taas kasvanut, ei tunge joka ihmisen syliin tai kutsu joka koiraa leikkimään. Se osaa olla jo hillitty, iso neiti. Samalla häiriöherkkyys on selkeästi vähentynyt ja kyky keskittyä olelliseen kasvanut. Meteli on ehkä vähän kasvanut, mutta muuten kaikki parantunut. Jes, jeejee, hienoa! Ehkä tää kiinniotto tähän kurssiin sunnuntain lisäksi oli sellainen, jonka piti vaan todistaa että kaikki on vähintään ennallaan, vaikka onkin vaan kotireenattu. Että meillä on lupa jatkaa.

Tehtiin ekat pakkitreenit tänään, pari toistoa ja homma lähti pelittämään, ihan tosta vaan ja jopa suoraan. Myös maahan - ohjaajakierros - treeniä tehtiin pari ja yhden kerran muistutuksen jälkeen sekin toimi ilman pienintäkään virhettä. Tässä on vielä neljä päivää aikaa hiota näitä, eiköhän ne eteenpäin saada ;)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäishommeleita

Kinderkeltuainen. Ehkäpä sieltä kuoriutuu jokin, ei sitä koskaan tiedä...
Näiden myötä hauskaa pääsiäistä kaikille noidille, jotka lentävät koirat luudan kyydissä istuen! ;)

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Poni-ihmisiä?

Nyt on pakko jakaa tämä täällä, jos täällä kuitenkin on joku ponityyppikin! Koska monesti jos on hevostelija, on koirakin. Nyt vois olla koira ja tulla hevostelijaksikin. Niin ja tukea sitä nuorisotoimintaa. Niissähän se tulevaisuus on. Ois siis hyvä saada fiksuja nuoria ja auttaa niitä matkalla tänne tylsään aikuisuuteen... ;) Tää kimppa sopii kuitenkin ihan kaikille, mihinpäin maata tahansa, kaverille, vaarille, lapsille...

Ja koirajuttujakin vähän tän kuvan alla. Tara sai uuden sorsapallon (koska se pitää sorsaääntä, kuten kuulet, tai piti...) Kira oli kade, vaikka se sai oman lelun myös. Mutkun toisen lelu on AINA parempi.



torstai 26. maaliskuuta 2015

SaksanPAIMENkoira

Tätä usein mietin kun Taran touhuja katson. On sen verran kihakka että saattas kyllä hajauttaa tehokkaasti koko lauman, mutta voimakas paimennusvietti sillä noiden ponien suhteen on.
Hieno video, hienoa toimintaa. Eikä paljon ohjaaja muuten turhia karju koiralle...

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Potilashuollosta päivää

Närä ja silmätulehdus, tasapuolistahan se olla pitää. Viime viikonloppuna sunnuntaina, kun lisät paukkuu huolella, poikettiin Pet-Vetissä. Lauantai-illalla huomasin että vakkarirähmis oli taas tullut kylään. Kiran oikea silmä rähmi ja punotti. Koska eka silmätulehdus äityi vallan pahaksi ja vaati toisenkin pikaisen käynnin pikaisesta päivystyskäynnistä huolimatta, en uskalla tämän vaivan kanssa oikein arkitaksoihinkaan odotella.

Pet-Vetin nettiajanvaraus toimi kivasti ja lauantai-illalla oli aika varattuna jo huomiselle aamulle. Aamun aamupala Taralle ja Kiran kanssa menoksi. Matka sujui hyvin ja sunnuntaipäivystys vaikutti rauhalliselta. Paria kivaa ihmistä ehdittiin moikata kunnes lääkäri kutsui Kiran peremmälle. Siinä kohden Kiralle iski lääkäriahristus ja nelivetojarrarit. En tule tuonne huoneeseen. Siellä viimeksikin olin kun silmä oli kipeä (lue lisää tästä) ja tajukin jo lähti edelliskerralla (siitä kerrasta taas voit lukea lisää tästä) Pienen maanittelun jälkeen ovi sulkeutui takana. Lääkäri oli mukava ja yritti lievittää pikkupotilaan pelkoa tarjoamalla herkkuja. Kyllähän se sopi, kivaa, kiitos! Mutta en mä silti täällä halua olla -sanoi Kira ja meni taakseni piiloon istumaan.

Ensin värjättiin (molemmat), tutkittiin, ei roskia (kuten arvelinkin) ja silmätulehdukseen taas kallistuttiin. Rakkuloita ei kuitenkaan näkynyt, joten tohtori oli sitä mieltä että mennään ilman kortisonia, Fucithalmicilla, koska Oftan Dexa-Chlora-kortisonitipat oli ehdoton nounou ekan kerran melkoisen allergiareaktion vuoksi. Lääkäri laittoi vielä heti Fucit silmään (miten se kaikki kävikin häneltä niin helposti?!) ja ohjeeksi saatiin 2 x pv:ssä, noin viikon ajan - annostelu. Ei muutakuin tili tyhjäksi tiskin kautta ja kotiin. On se ihmeellistä miten nää osaa sairastua aina viikonloppuihin tai muihin pyhiin. Toisaalta, kuten ennenkin oon tainnut mainita, onpahan aikaa kuskata ja mennä, ei tarvi työasioita sumplia ^_^

Potilas ei itse kuitenkaan ollut kovin suostuvainen sänkypotilas, vaan paineli 100 lasissa päivällä, upeassa kevätsäässä menemään. Aurinkolaseista ois ollut varmasti hyötyä kyllä.


Myös Närä-Tara oli vedossa, ja tässä vaiheessa tosin voikin ilman närää. Närä kuitenkin palautui parin hyvän viikon jälkeen. Viikko ilman Antepsinia meni hyvin, kunnes... Närä is päk.

Lauantai aamulla oli lohiaterian vuoro. Iltapuolella tuli YÄK-kä, keltaista tyhjänmahan sisältöä pieni lammikko. Illalla nappuja, illalla närä. Antepsinit kurkkuun ja vähän piimää. Vähitellen rauha palasi iltaan.

Seuraavana aamuna nappuja. Kaikki ok. Päivä ok. Illalla nappuja ja... Närä. Äh. Antepsin nappi naamaan ja tilkka piimää. Piimä ei meinannut maistua ja köhä vaivasi. Kuolakin valui, poikkeuksellisesti. Jonkinaikaa ja rauha alkoi palautua. Aamulla keltainen pikkulätäkkö oli taas ilmaantunut keittiön lattialle, samaan paikkaan... Vointi oli muuten hyvä ja iloinen. Aamulla ennen ruokia Antepsin nappi naamaan ja myöhemmin Mur-Kissin nasua naamaan. Toistaiseksi kaikki ok.

Nyt aloitettiin kirjaamaan näitä ylös. Lueskelin taas raakaruokaryhmän juttuja, uusia näräjuttuja, paljon. Ihmeellistä.

Mikä sen taas herätti, lohi? En haluaisi uskoa, koska on sitä rasvattomampaa, puhtaampaa versiota, minkä Kirakin hyvin kestää. Eikä se ole ennenkään. Vaan toisaalta ei ole muutkaan, ennenkään. Lohta ennen saivat kanansydäntä. Miten viiveellä närä voi ärsytyksestä ilmaantua? Aika pian, eikö vaan? Ainakin meillä kaksjalkaisilla? Aloitin joka tapauksessa lohesta kirjaamiset. Vaikealta tuntuu, jäljitys.

Kira onneksi on noussut potilastilastoista poistumaan päin. Silmäkulmat on edelleen vähän ärtyneet rähmimisestä, mutta rähmiminen ja punoitus on loppunut.

Koitetaan nyt, tokeentua kokonaan sitten edes tästä. Mukaan ostettiin myös tuollainen pullo geeliä, jota voisi laittaa herkkiin silmiin näin pölyävinä, tai muuten silmiä ärsyttävinä aikoina. Myös heti mahdollisien tulehdusoireiden alkaessa, saattaisi jopa rauhoittaa tilanteen ja jättää päivystyskeikat ainakin pois. Mukava, lompakkoystävällinen ajatus, päivystyksestä. :)

Ja muita murinoita; Wirmon Vipeltäjät/ Johanna hierontaopastusta vetämässä, kurkkaa tästä lisää, ja SPL:llä kyselyä menossa, vastaa SPK:stasi tästä. Ei tällä erää muuta, jos närätutkimuksia on menossa tai jopa valmistuneita tutkielmia, kuulisin niistä enemmän kuin mielelläni lisää.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hitaasti kehittyvä?

Äiti oli kaivellut kuva-arkistoja ja lähetti tällaisen. Ensin nauratti, mut sit alkoi vähän ottaa pattiin. Että miten hidasta tää kehitys oikein voi olla kun ei vieläkään osaa sen vertaa, että ois saanut ees sitä yhtä yhteiskuntakelpoisuusarvoa noille nykyisille korvaotuksille?

Toiset vaan kehittyy hitaammin. Vai miten se oli...?

Kuvassa on Zorro ja Kääpiö. Zorrosta Kääpiö ei muista kuin että se oli hieno ja se leikki armeliaasti joskus piilosta Kääpiön kanssa. Ja että sille annettiin oma rauha, kuten jokaiselle eläimelle tulisi antaa ja taata, kääpiöistä huolimatta. Fiksut omistajat, tällä Zorro Koiruudella siis.. ;) Zorro itse taisi olla ammatiltaan vartiokoiruus.

Tuo kehittyneisyys ei sitten oo ehkä kulkenut verenperintönä, taisi Zorro-koiran omistajilla olla huomattavasti enemmän meriittejä hankkineita koiruuksia kuin kuvan kääpiöllä. :D Mutta rakkaus kyseisiin kolmiokorviin on kulkenut, verenperintönä, hyvä niin. :)

(Kiitos Äiti kuvasta! :)



perjantai 13. maaliskuuta 2015

Tara ja Närä

Ketä käyttää esm. Mur-Kissin isompia lihalevyjä, niitä puolentoista-kahdenkilon? Kanamössöä, eli jauhettua broilerinlihaakohan se oli. Voi mikä jugurttitölkkiefekti!!! Ei tule pois kokonaan sieltä pussukastaan vaikka miten rutistelet, ravistelet ja ujuttelet, ei tule ei. Ei ehkä minun hermoille tehty versio.

Närä on ollut kurissa, ainakin Antepsinin avulla. Tara on piristynytkin, leikkii cheerleaderia räsyluunsa kanssa. Silloin sillä on kaikki hyvin. Se harrasti sitä aina niin pitkään, kunnes Tintti-Enkelikoiruus lähti pilvivarjeluskoiraksi. Silloin Taran innostus ko. harrastukseenkin jäi. Toisinaan kun se on oikein hyvällä mielellä, se kaivaa räsyluun esiin ja vetää näytöksen. Eilen illalla oli esityksen aika.

Lihat meni siis vaihtoon Taralle ainakin. Katsotaan mitä tapahtuu. Joskus voi kuulemma merkinvaihtokin auttaa. We'll see.

Hain aamulla banaanin, samaan aikaan kun kahvin. T ja K nukkuivat. Join kahvin kaikessa rauhassa. T ja K nukkuivat. Otin ihan hiljaa banaanin ja avasin... K ei enää nukkunut. Pian ei T:kään. Ihmeellistä.


(Kohta joku ehdottaa varmaan sitä banaania, että jos se on se närä... Ei ole, testattu on ;)

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Närästääää....

Mun mahalla on paha olla, miksi?
Närästys, tuo koirapalstatkin jo täyttävä ongelma. Miksi se on niin yleinen jo koirillakin? Tämä on vähän ehkä suoraoikoista laukoa näin, mutta joskus kun koirat (meidän siis) söi pelkkiä nappuja, ei närästystä ollut ollenkaan tässä määrin jos juuri ollenkaan mitä nyt liharuokinnan aikana. Jostain syystä barf- ja raakaruokaryhmät tuntuvat alvariinsa täyttyvän närästyspohdinnoista.

Niin. Se olisi kiva syyttä suoraoikoisesti nyt vaikka tätä raakaruokintaa ja siirtyä nappuihin ja olla tyytyväinen. Ehkei se kuitenkaan vaan todellisuudessa ole ihan niin.

Juuri tänään tämä aihe pistää miettimään niin että pää alkaa särkeä. Piti mennä sinne ja sitten tonne. No ei menty, ei minnekään kun tuli närästys. Kiroilevalle ystävälleni siis. Hyvin voimakas ja pitkä. Ei meinannut lääke auttaa, kätevä isäntä joutui kauppareissulle hakemaan Eila Piimän apuun. Mitäs unohti eilen ottaa, nih.

Etsijäkoiraluento, joita järjestetään kerran sadassa vuodessa, ainakin täällä lähellä, ja joka on edellytys joskus sitten toimintaan mukaankin päästä, olisi ollut tänään. Myös heppapuolen ratsastuksellinen ylijumalani tuli tänään huudeille pitämään teoriaosuuden kera valmennustunteja ja suuresti harmitti jo sen missaaminen, etsijäkoiraluennon takia. Ja miten kävi, missasin molemmat. Molemmat harvinaiset häppeningit, joihin olisin niin kovasti halunnut. Mutta siitä viis, eläimen terveys ja hyvinvointi menee tietysti kaiken edelle. Eihän ole kumpaakaan harrastusta jos ei ole onnellista ja tyytyväistä, ennenkaikkea tervettä eläintä! (Nieleskellen omaa harmituksen aiheuttamaa närästystä)

  • Ressi. Niinkuin meilläkin, kaksjalkaisilla. Ressi voi aiheuttaa närää, niin mahassa kuin muutenkin elämässä. Ja Tara kyllä osaa ressata, ihan varmasti. Sillä on aina kiire ja pinna piukalla. Jänis kello kaulassa.
  • Sapuskat. Väärät sapuskat. Nappua ja lihaa. Kumpi sitten on väärää vai vain joku osa toisesta? Vai kaksi osaa molemmista yhdessä. Mie en saa syyä nautaa, korvat mätänee. Mie en saa syyä vehnää, korvat mätänee ja kutisee. Sit mie en saa syyä kaurapuuroo, kaik paikat alkaa kutisoo. Sit mie en saa syyä luita, siit alkaa kurputtaa ja oksettaa. Mut mie saan kyl jäystää niit, mut mie en saa syyä niit... Mitäs sit... Sit mie en saa syyä tavanpiimää, koska tulee ilmavaivaa ja hajuhaittaa. Mut Eilan piimää mie saan juua, se auttaa kurputukseen. Ja sit mie en saa syyä mittää karkkeja joissa on nautaa, viljoja tai muuta. Ja nyt mie en tiiä mitä muuta mie en sais syyä ku alkaa taas kurputtaa. Hepanherkkupallerot, niit mie en kans sais syyä, mut joskus syän silti... Kurputus on siis sama asia kuin närästys. Siitä Narunjatkekin kärsii silloin tällöin, kurputuksesta. Se johtaa vatsakatariin ja on ikävä vaiva. Ei kiva, ei ihme että Kiroileva ystävä on hädissään vaivan iskiessä.
  • Kipu. Jostain sattuu, särkee ja kalvaa. Siitä tulee se ressi. Palaa ensimmäiseen kohtaan.
  • Jotain muuta, mitä?
 


Ongelmat kyllä alkoi liha-aikana, tai sanotaan niin päin että nappuaikana niitä ei ollut. Mutta siitä on jo paljon aikaa. Kaurapuuro ois auttanut mutta kun ei saa syyä. Mushin sekametelilohi jätettiin pois koska se närästi Kiraa ihan selkeästi, vaihdettiin Mur-Kissin hempeenväriseen, rasvattomaan, toimii. Tara närästää silti. Miten sattuu, millon sattuu. Saattaa syyä samaa sapuskamenyytä viikon, kaks, kolme -ei ongelmaa, kunnes sitten yhtäkkiä iskee *Urbs...*

Tohtorilla käytiin kipuihmettelyssä, no onhan siitä jo aikaa, muttei koira ole siitä muuttunut miksikään. Ei uskonut tohtori siihen enkä ehkä minäkään, mutta tuo on niin kova luu ettei kipua varmasti kovin helpolla ulos näytä. Ja se pistää aina silloin tällöin miettimään.

Ressi, sitä se voisi olla, mutten tiedä miten sitä siltä vähentää. Miten selittää koiralle että ei sun tarvi kattoa kelloa ja mennä kokoajan joka suuntaan. Ponit pysyy tarhassa vaikket niitä kokoajan laskekkaan. Pallot, pulikat ja mutkat on suurinpiirtein tallella, vaikka ne joskus oiskin niin hyvässä ettei ne kaikki just löydy. Loppukin lauma, kaksjalkaiset tulee aina kotiin ja vieraat ei, ellei toisin ole sovittu. Muuta ressiähän sillä juuri ei voi olla, mutta saahan sen ressin tuostakin.

Ehkä tässä on monta monessa. Kai se vaan on alettava ratkomaan, jostain, jotain. Silti mietityttää että närästääköhän nappusyöjillä yhtä paljon suhteessa...

lauantai 28. helmikuuta 2015

Harmaata ja mustaa

Arjen sankarit, mun henkilökohtaiset psykiatrit. Kaikkea tulee ja menee, nää tekee huonostakin parempaa, aina. Mun elämä on harmaata ja mustaa ja mä oon siitä kovin kiitollinen sekä onnellinen.


perjantai 27. helmikuuta 2015

Banaanirituaali

Meillä jokaisella on jotain rituaaleja. Meillä yks on aamun banaanirituaali. Minä hiivin hakemaan banaanin jonka luulen aterioivani yksin, ennen talliinmenoa osa 2. Koirat vetävät ruokalepoja sikeästi tuhisten.

*Naps* - sanoo banaani irrotessaan nipustaan. Se sellainen jumalattoman kova ääni, tiedätte kyllä. Yleensä tämä riittää. Ellei, kuuluu toinen vähän pienempi mutta toki kova silti, *naps* kun banaani aukeaa. Siitä seuraa isojen kolmiokorvien höristys.

Sitten me kaikki aterioimme yhdessä, aamun ravitsevan banaanin. Mikään ei ole parempaa kuin jaettu ilo!


tiistai 24. helmikuuta 2015

Ollaan me!

Hengissä! Kaikenlaista olevinaan ollut ja tämä sitten tietty jäänyt. Törmäsin juuri tällaiseen virtuaalikotikoiranvahtiin, onko kukaan kokeillut? Pakko jakaa, aika hauska jos toimii, eroahdistuskoiruudelle ainakin. Tsiikaa lisää tästä

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kysely!



lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävä ♥

Nostetaan taas. Hyvää ystävänpäivää ♥

YSTÄVÄ...

Ystävää ei jätetä jälkeen...

 Ystävälle näytetään ja kerrotaan ne tärkeimmätkin omat jutut...

Ystävä voi olla aivan toisenlainen...

tai vain vähän erillainen.

Ystävän kanssa chillaillaan...

 leikitään piilosta...

ja riekutaan!

Joskus jutellaan kovaäänisesti...

toisinaan otetaan tirsat yhdessä.

Rakkaamalle ystävälle voi ehkä antaa pusun, tai ainakin halin!

Joka tapauksessa...
Hyvä ystävä on AINA sydänystävä. 
Oli ystävä sitten kaukana tai lähellä,
muistoissa tai vierellä.

Hyvää Ystävänpäivää vuoden jokaiselle päivälle,
rakkaimmille karvakavereilleni sekä kaksijalkaisillekin ystävilleni!

Lisää lukemista!

Myös nämä höpinät saattaa olla lukemisenarvoisia