Lääketestaaja-Tara

We are alive! We all are alive! Vaisuna, mutta hengissä. Jos sulla ei oo vainuakaan, mistä nyt on kyse, lukaise tämä aikaisempi juttu. Eli Testaaja-Taran toinen klinikkareissu osa 2/2 onnistuneesti ohi... No, ainakin on ohi. Meille ei osunut lumelääkettä. Tehon alkoi huomata noin vartin päästä sen antamisesta, kun innosta puhkuva pöhkö alkoi autossa pönötellä. Ikkunoista vahdattiin mutta hienoista huojumista oli havaittavissa. Taustapeilistäkin tuijotettiin tiukasti, minne mennään häh? - huojuten. Joka tapauksessa huomasi että jotain päiväkännin tapaista oli haettu edelliskertaan verraten.

Väsynyt testiryhmäläinen kotona

Perille päästyä ensin paperit ja muut asiaankuuluvat mutta meille kuulumattomat osiot takaisin klinikalle, kerrattiin miten homma toimii ja rupateltiin muutenkin siitä, miten hienoa oikeasti tällaisille koirille olisi jos tästä apua tulisi niiden ahdistaviin tilanteisiin. Pohdin myös olisiko mahdollista minunkin saada vastaavaa, jonka voisi ottaa jo hammaslääkäriaikaa varatessa.

Tarkoitus oli edetä kuten viimeksikin, jotta ne mahdolliset muutokset tulisi esiin. Autosta hyppäsi muurahaispesän verran virtaa omaava kolmiokorva. Hetken jo ajattelin että se taisi sitten olla siinä, meno jatkuu samanlaisena kuin viimeksi ja kutakuinkin niin, hirmuinen älämölö ja epäilys -Mitäs ihmettä noi samat tyypit taas täällä pienessä huoneessa venaa, mä en ainakaan tuu sinne enää teidän kanssa *sensuroitua kirometeliä*

Hetki siinä kuunneltiin, kerrottiin ettei me kuulla ees omia ajatuksiamme kun joku porukasta on niin äänekäs. Eihän se tajunnut hienovaraista vihjailua, joten päädyttiin kopittamaan se ääntäpitävän kuono. Volyymit putosi lähes kokonaan ja jonkinsortin rauha palautui huoneeseen. Melko nopsaan taas tartuttiin tuumasta toimeen, kopeloitiin ja kuunneltiin, mitattiin ja kirjattiin ylös. Syke huomattavasti matalampi kuin viimeksi eikä narunjatkeellekaan tullut fiilis sydärin mahdollisuudesta. Hienoa. Kyllähän ahdisti muttei niin lujaa etteikö sen kanssa pystynyt elämään.

Kun tarvittavat toimenpiteet oli saatu tehtyä, sai esittää jotain toivetta tarpeellisista toimenpiteistä. Ne oli varpaidenvälien kyniminen ja kulmurien kulumat. Olivat häirinneet jo pidempään, tassuja tosin oli ihmetelty jo aiemminkin eikä niissä mitään ole ollut. Kysyin voisiko johtua sieltä komentokeskuksesta moinen toiminta, ell:i tuumasi että tokkopa. Saattoi olla että tassuja vaan piti tutkailla vähän enemmän ja jos vähän kutitti niin sitten piti vähän enemmän rapsutella. Saatiin kuitenkin tassupyykkiin Malaseb-pesuaine joka pitäisi vähentää kutinat pois. Lisäksi tohtori antoi Winterpad-tassurasvaa, joilla kuivat ja halkeilleet anturat saisi pehmeämmäksi. Kovilla pakkastalvilla ollaankin oltu helisemässä muutenkin jo kuivien varpaiden kanssa. Mahtavaa, nyt otetaan siis varpaiden hemmotteluteema-kuukausi ja hoidetaan pienet pallurat taas menokuntoon!

Toinen huoli oli kulmurien kuluminen. Vaikka keppejä ja kiviä ei ole kanniskeltu eikä järsitty, on Taralla silti kulmurit voimakkaasti kuluneet ja keskellä on tummat ympyrät. Kuten jo on tullut esille, hammashysteerikkona olen maalannut kauhuskenaarioita kipeistä kulmureista, jotka pitää juurihoitaa tai poistaa... Ja tässä kohtaa ajatusta aina pyörryn... No onneksi ei. Koko käynnin henk. kohtaisesti kamalin hetki (Narunjatkeelle siis) tuli, kun tohtori haki sellaisen hammaslääkärien kidutuskoukkupiikin, jolla ne kaivelee niin että rutina käy ja VIHLOOOOOOOOOOO! Oli muuten pakko kääntää pää pois kun Tara-raukka joutui kyseisen kidutuksen uhriksi. Jos se nyt murisee niin eipä ihmetytä kyllä ajattelin. Ei murissut, ei ollut kulmurit kipeät eikä juuret pinnassa. HUH. Seurata toki pitää, mutta toistaiseksi ei vaatinut toimenpiteitä. Huh huh. Huh. Hammaskeiju, jonka kanssa en ole itse selkeästi väleissä, armahti edes koiran.

Mutta ei sitten oo hirveen fiksua vaan hihitellä kun koiruus viskelee pennusta astia palloa näin, koko koiran voimalla...

Helpottunut fiilis kun mieltä vaivanneet asiat eivät olleet vakavia, edes lähellekään ja ne saatiin tutkittua tässä samassa hötäkässä. Tara sai luvan poistua mutta kun oven takana olikin taas uusia ihmisiä, alkoi se senpäiväinen meteli... *phuuh*

Selkeästi huomasi että se oli jotenkin padonnut tunnetilaansa sisälleen ja nyt, kun koppa oli poissa ja ympärillä enemmän tilaa, räjähti fiilikset ulos. Melkoisella metelillä pyörittiin ulos ja ulko-oven kolahtaessa takani kiinni Tara kieppasi sekunnissa ympäri ja heristi nyrkkiä kovaa manaten vielä ovellekin. Ja vielä varmuuden vuoksi ihan koko pihallekin, ettäs kaikki tiesi, nyt oli vähän paha päivä eikä kannattanut sitten enää kenenkään pyrkiä iholle. 

Autoon se meni mielellään ja jäi sinne pällistelemään kun käväisin täyttämässä loput paperit ja saatiin vielä mukaan pieni tuotepussukka muistoksi ja käyttöön kuiville käsille ja tassuille, vähän jotain muutakin. 

Kotimatka meni rauhallisissa fiiliksissä, kotona oli vähän pöhnäinen olo joka ehkä aavistuksen kasvoi iltaakohden mennessä. Ei oikein tiennyt missä olisi nukkunut ja olisiko nukkunut tai ei. Ihan peffasta sano Tara. Nukuin yön keittiön sohvalla siltä varalta että Tara olisi tarvinnut yöllistä apua, mutta ei. Muutaman kerran se ja nuorempi versio kävi tökkäämässä märän mustan nenänsä poskeeni ja sanomassa että nuku vaan, kaikki ookoo...

Aamulla edelleen pieni mielenmataluus oli havaittavissa, ruoka kuitenkin meni joskin vähän hitaammin kuin normisti ja hepatkin paimennettiin. Kaksikko jäi torkkumaan päiväksi ja narunjatke sai varmistuspuhelun että kaikki oli ok. Hyvä mieli jäi kaikesta, vaikka ehdin jo keskiviikkoiltana murehtimaan ajatuksen fiksuutta. Että oliko nyt pakko olla etunenässä tässäkin ja jos kuitenkin jotain sivuvaikutuksia... Samantien perään muistutin itseäni kulmureista ja ehkä nyt oli tilanne tsekata nekin mielyttävämmässä mielentilassa. Lisäksi se kivi, joka on vähän aina kierinyt mielessä siitä, minne Taran kanssa olisi hyvä suunnata jos ja kun tohtoripalveluita tarvittaisiin, vieri nyt pois. Ammattitaitoista suhtautumista pinkeämieli-Tara sai osakseen, en tuntenut kenenkään ajattelevan rumasti vaikka tiedän että niinkin voisi olla kun koira käyttäytyy noin kuin Tara.

Lämpimästi voin suositella siis Koira-Kissaklinikkaa, ja erityisesti vähän tiiviimpimielisillekin yksilöille! ;) Kiitos vielä Evalle ja Mirjalle, kerrankin oli mukava tulla Taran kanssa tarvittaviin toimenpiteisiin. :)

JK: Iltasella koiruus oli palautunut jo omaksi ihanaksi itsekseen. Kotiväkeä odotti avoin, superiloinen ja kainaloinen Tara ♡