Tästä se taas alkaa..

Siis mahtavaa että pääsee ihan iltamyöhäänkin reenailemaan! Ja suorastaan sitten jo luksusta kun se tapahtuu sisähallissa, valvovan silmän alla! Eli vihdoin ja viimein Kiran kanssa päästiin kaikkien sairasteluepidemioiden jälkeen tähän loistavaan myöhäisreeniin ja kyllä sitä jo sormet syyhysikin, toivottavasti myös tassunpohjat.

Tara sanoi taas lähteissä ai kiva, joo menkää vaan taas, ilman mua, mä jään taas tänne... Ei se haittaa, mitäs minusta... Mmm... Kyllä mä vielä senkin otan joskus ja vien... Meidän Tuuttorin kauhuksi... *Nyökytellen päätä virne naamalla...*

Vähän siinä ajellessa pohdin, mahtanneeko tuo junnu malttaa keskittyä miten, kun ei olla aikoihin missään oltu mutta asennoiduin niin, että mennään nyt kahtelemaan tämä kerta. Lähinnä siis sellaisena treenifiiliksen takaisinhakureissuna...

Vaan mitäs muutakun että Narunjatkeen pitäisi päästä jo tuosta Epäilevän Eerikan roolista eroon. Se pointti tuli myöhemminkin esiin. Kira oli hyvä. Skarppina, odotti, yritti ja teki. Mutta mutta mutta... Se Narunjatke.

Sillä on hlökohtainen ongelma. Se ei luota koiraansa niin paljon kuin sen pitäisi. Se pälyilee ja ajattelee, että ei se tee, se ei vielä osaa, ei se pysty, ei se kuitenkaan jää... Ja mitäköhän se Narunjatke tällä koiralle viestittää... Nää varmaan oli The Tutorin ajatukset. Kira taasen pohti Miksi tuo Narunjatke on niin tönkkö ja varautunut?! Mä hipsin sen vierellä, jos sillä on joku hätä, varmasti se haluaa että mä pysyn nyt tiukasti sen vierellä, vaikka se sanoikin että istu. Mutta kun on noin epäileväinen... Kyllä se varmasti vaan nyt hämää tolla istulla tota toista kaksjalkasta ja oikeesti haluaa että mä meen mukana joo."

Koirahan vaistoaa kyllä Epäilevän Eerikan, menee ymmälleen koko touhusta eikä varmasti / ehkä silloin teekkään toivottua asiaa eikä tästä voida tässä tapauksessa osoittaa sormella kuin sitä Narunjatketta. Luota koiraasi, kotiläksy nro 1. Sekä paljon muitakin kotiläksyjä, niissä meillä pipertämistä riittääkin.

Sitten se armottomalta kuulostava, kovaakin kovempi vaatimus; Sun pitää alkaa jo vähän vaatimaankin siltä. Enkä ole varma oliko lauseessa oikeasti tuota vähän - sanaa, luulen että oli. Mutta kun se on vielä niin nuori!? Melkein pentu! Ja niiiiin herkkiskin, loukkaantuu vielä jos alan tiukkaamaan... Tähän liittyen tehtävänä on opetella kannustamaankin enemmän, rohkaisemaan ja luomaan uskoa. Vaadi (vaali rakkaudella) ja kannusta.

Sanon kyllä tähän pienen puolustuspuheen, jota kukaan ei tietenkään usko, mutta kotona tää sujuu paremmin. Kotona vaan ei oo niin isoja yrityspaineita ja epäonnistumisen ajatuksia - vaan tehdään enemmän ja unohdetaan virheet, tehdään sitten uudelleen. Reeneissä olkapäällä istuu joku öttiäinen, joka huutelee että ei ei ei, ei noin, väärin meni, mieti nyt, väärin teet nimittäin kuitenkin ja oot epäreilu koiralle, koira menee pilalle, juuri justiinsa nyt, mätäni suorastaan jo. No, luotan että se öttiäinen karisee vielä alas. Ja sitten alkaa tapahtua! Eihän mitään voi voittaakaan jos ei yritä. Ja Kira on hyvä. Se ehkä tietysti vähän enempi luo tuolle ärsy-öttiäiselle itsetuntoa huudella, epävarmuutta vielä enemmän, koira on hyvä ja mää sen pilaan. No, hope not, toivossa on hyvä elää ja niin edelleen...

Mutta innoissani oon, viralliset reenit on korkattu, kynsin ja hampain yritämme nyt vaan niistä pitää kiinni. Mieli on luottavainen koska aika on enemmän kuin sopiva. Kaikenlaisia juttujakin näyttää jo alkukeväälle pukkaavan, jännääää...

2 kommenttia:

  1. Se oli huikeeta!
    Kiran työmoottori ja keskittymiskyky on kyllä tauon aikana kasvanut selvästi jonkin rajapyykin yli ja nyt siellä näkyy selvästi jo se mahtava tuleva aikuinen. Niin hienoa oli katsella sitä työntekoa :D

    VastaaPoista
  2. Tutulta kuulostaa Narunjatkeen ongelmat, tsemppiä niiden selättämiseen! :)

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!