SUURI opas


Alempana olevan päivityksen lisäyksenä; Sain ystävänpäivälahjan... Se on kuulemma Taralta ja erityisesti Kiralta... Liekkö joku vinkki... Kiitos jokatapauksessa karvaystävät, arvostan! 50 sivua luettu. Nyt jo aika tiiviissä paketissa aika fiksua tietoa, noin yleisellä tasolla. Ei malttaisi lähteä talliin, mutta pakko se on...

Ja kysehän siis on tästä

Tottisklovnit

Tiistaina taas reenattiin ja mulla oli epäusko. (Taas? Eikö se ollut viimekerrallakin jossain kohden? Epäilevä Eerika?) Tinkasin Tutorilta että onko tää nyt varmasti oikea tapa koska se tuntuu pöljältä. Ja me ollaan harjoiteltu jo ainakin vaikka miten paljon eikä tilanne muutu. Ai miten paljon? No... Ainakin... No... Vähemmän ku 10 ja enemmä ku viis? Eiks se oo paljon? Ai ei? No mut onks tää silti hyvä idis?

Kyse on seuraamisesta. Pallo kainalossa Kira on alkanut edistää. Pallo siirtyi nyt vasempaan käteen ja käsi sivulle. Paikka on nyt proo, mutta niin on pallokin, Kiran mielestä. Sitä pitää vilkuilla tiheästi, jottei se häviä. Eikä voi tietää koska se tipahtaa koska sittenhän se pitää saada äkkiä kiiiinnni!!!

Eli ns. pallosta irtaantumissessio. Huomio pitää pysyä Narunjatkeessa, ei pallossa. Eikä se tipahda milloin sattuu vaan sitten vasta merkin perään. (Tää on kyllä ihan crystal clear-juttu, mut ei se oo niin helppoo hei!)

Narunjatkeen pitää opetella sanomaan ensin selkeästi (kuuluvalla äänellä) ja innostuneesti PALKKA! -joka on siis se merkki, ja sitten vasta palkita. EI pudottaa palloa ja sanoa palkka, EI sanoa palkka ja pudottaa samaan aikaan palloa, vaan sanoa ENSIN PALKKA ja sitten pudottaa pallo. Ja se PALKKAkaan ei oikeestaan oo sit hyvä merkki, se on aika pitkä... OMG... Käviskö se? 3 kirjainta, paljon vähemmän kuin PALKKA:ssa? ;)

Siis hirveen vaativaa porukkaa. Me ehkä romahetaan pian... Päätettiin sit kuitenkin vähän keventää tunnelmaa ja tarjota hattaraa sekä sirkushuveja. Klovni nro 1 harppoo eteenpäin ja hokee KIERRÄ - KIERRÄ - ... ja Klovni nro 2 pujottelee jalkoja. Ja miten kävi, no ei mennyt tämäkään esitys nappiin. 50m pitkä liina kiersi myös, kunnes oli molempien Klovnien jaloissa solmussa ja liike loppui siihen, shöwöver. Toisen korvakin meni nurin, voitte pohtia kumman. Ei ollut meidän ilta.

Eikun kiusankappaleliina pois ja uutta esitystä kehiin. Johan sujui ja kaikilla oli lystiä! (Vaikka se eka versio aiheutti kyllä oikeesti suurempaa lystiä yleisössä kuin tämä varsinainen, putkeen mennyt esitys)

Toi tunnetila reeniin! Kuulin sen nyt toista kertaa. Tosin ekalla kerralla sitä ei sanottu varsinaisesti mulle vaan toiselle koirakolle, joka teki temppuja ihan fiiliksissä mutta tottikseen vaihtaessaan plässähti niin näkyvästi pakkopukertamiseen. Se oli Maria Arfmanin oppipäiviltä. (Lue se juttu tästä jos et oo lukenut, ja suosittelen Mariaa jos sulla mahis päästä häntä kuuntelemaan/katselemaan!) Mut tällä kertaa se "Toi tunnetila reeniin" - sanottiin mulle. Se oli ihan järkeenkäypä ohje, kuten varmasti kaikki muutkin, mutta kun ne on niin vaikeita!

Seuraavana päivänä tallihommien parissa (jossa on uskomattoman paljon ihan hiljaista, päänsisäistä aikaa) koin tässä ohjeessa samanlaisen dilemman kuin tossa pallohommassa. Kun tehdään temppuja, ei ne oo niin justiinsa, niissä on vaan hauskaa ja vähän vauhtia ja paljon hauskaa ja erityisesti se lupa vähän häseltääkin. Mutta kun tehdään tottista, se on tot(t)ista! Siinä pitää keskittyä, yrittää kovasti ja olla tarkka. Siinä ei saa poikittaa, edistää, jätättää, metelöidä, hyppelöidä. Miten siihen oikeastaan voi tuoda sen pomppufiiliksen tempuista? Oikeesti? Toisaalta... Toisaalta meillä ei oo Kiran kanssa niitä SM-tavoitteita, kun ehkä hyvä fiilis - kisaan, miks meidän pitäis tehdä siitä niin tot(t)ista? Mut taas toisaalta, jos jostain luistaa, tekee vähän niinkun sinnepäin, ei sekään kuulosta hyvältä. Miks ei voi kerralla tehä kunnolla jos kerran tekee? Että mikähän tähänkin on sitten se vastaus?

Ja toi mun pallodilemma. Se on ärsyke (=pallo) vs. Narunjatke. J sit on Kira ♥ geelari. Ja nyt mun pitää tunkea tähän väliin. Tässä kolmenkoplassahan pitää olla ensin minä ja sitten vasta pallo. Hirveen vaikeeta kyllä nyt valita, sanoo Kira.

Kaikenlaisia tekosyitä yritti Narunjatke keksiä muttei ne mennyt läpi. Ihan pientä joustoa The Tuuttori suostui antamaan ajatuksille, mutta perusteli kuitenkin pointin niin että se kuulosti inhoittavan oikealta. Pitäähän sen Kiran pystyä tekemään mun kanssa eikä pallon kanssa. Oli mikä tahansa häiriö, se pitää oppia kestämään ja tehdä vaan mun kanssa, koska ME tehdään yhessä. Niin sen pitää olla. Tiedän. Pointti ymmärretty :) Narunjatke reenaa ääntä, täsmällisyyttä, häsläyksen minimointia ja Kira pallosta irtaantumista.

Lohduttavaa oli lukea erään selkeästi vihkiytyneen harrastajan blogia, jossa hänkin kertoi häslänneensä ekan koiransa kanssa. Toisaalta Kira on jo mun kolmas... Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta kirjoitan taas. Ei olisi voinut olla parempaa tsäänssiä kun aikanaan Enkelikoiruus-Tiinan kanssa treenata. Koira osasi kaiken ja teki kaiken. Siinä olisi saanut treenata vaan itseään. Vasta sitten kun on menettänyt jotain, ymmärtää sen arvon. Enemmän silti tässä tapauksessa kaverina, toissijaisesti treenimasterina. Ja mitä tulee Taraan... No, se nyt on mitä on. Tara on ♥. Siitä mä en suostu ottaa kaikkia syitä omille niskoilleni. :) Ehkä me opetellaan nyt Kiran kanssa ja sit kun Tara on mummo, pystyn ohjaamaan jo sitäkin! (Haha! Tai ehkä meistä tulee maata kietäviä Klovnikoirakoita;)

*Tykkään näistä niin et mä halkeen*

Geenitutkimus

"Koiria tutkitaan niiden terveyden edistämiseksi. Koirista on kuvattu yli 500 erilaista perinnöllistä sairautta ja ne yleistyvät nopeasti roduissa sisäsiitoksen ja matadorijalostuksen ansiosta. Ilman geenitutkimusta rotujen elinvoima vaarantuu. Sairauksien yleistyessä koirien pitäminen vaikeutuu ja aiheuttaa enemmän huolta ja kustannuksia. Perinnöllisiä sairauksia voidaan vastustaa tehokkaasti geenitutkimuksella. Koiran perimä on nyt kartoitettu ja työkalut geenivirheiden löytämiseksi ovat olemassa. Voimme auttaa parasta ystäväämme!"

Turun Lemmikkiasemalla la 5.4. klo 10-16 näytteenottopäivä koirille. Verinäyte menee Hannes Lohen tutkimusryhmän käyttöön, näytteenottajana Anu Ahlroos-Lehmus. Täältä löydät lisätietoja ja voimassa olevat projektit: koirangeenit.fi -Lähde Facebook.

Hyvä ja mielenkiintoinen asia. Hipsitään Kiran kanssa paikalle, jos ei ihmeitä ilmene. Tarastakin ois kiva laittaa näytteet menemään, ajattelin että se vois sopia osioon koirien aktiivisuus, impulsiivisuus ja keskittymiskyky...

Osallistuuko sun koiruus?

Tästä se taas alkaa..

Siis mahtavaa että pääsee ihan iltamyöhäänkin reenailemaan! Ja suorastaan sitten jo luksusta kun se tapahtuu sisähallissa, valvovan silmän alla! Eli vihdoin ja viimein Kiran kanssa päästiin kaikkien sairasteluepidemioiden jälkeen tähän loistavaan myöhäisreeniin ja kyllä sitä jo sormet syyhysikin, toivottavasti myös tassunpohjat.

Tara sanoi taas lähteissä ai kiva, joo menkää vaan taas, ilman mua, mä jään taas tänne... Ei se haittaa, mitäs minusta... Mmm... Kyllä mä vielä senkin otan joskus ja vien... Meidän Tuuttorin kauhuksi... *Nyökytellen päätä virne naamalla...*

Vähän siinä ajellessa pohdin, mahtanneeko tuo junnu malttaa keskittyä miten, kun ei olla aikoihin missään oltu mutta asennoiduin niin, että mennään nyt kahtelemaan tämä kerta. Lähinnä siis sellaisena treenifiiliksen takaisinhakureissuna...

Vaan mitäs muutakun että Narunjatkeen pitäisi päästä jo tuosta Epäilevän Eerikan roolista eroon. Se pointti tuli myöhemminkin esiin. Kira oli hyvä. Skarppina, odotti, yritti ja teki. Mutta mutta mutta... Se Narunjatke.

Sillä on hlökohtainen ongelma. Se ei luota koiraansa niin paljon kuin sen pitäisi. Se pälyilee ja ajattelee, että ei se tee, se ei vielä osaa, ei se pysty, ei se kuitenkaan jää... Ja mitäköhän se Narunjatke tällä koiralle viestittää... Nää varmaan oli The Tutorin ajatukset. Kira taasen pohti Miksi tuo Narunjatke on niin tönkkö ja varautunut?! Mä hipsin sen vierellä, jos sillä on joku hätä, varmasti se haluaa että mä pysyn nyt tiukasti sen vierellä, vaikka se sanoikin että istu. Mutta kun on noin epäileväinen... Kyllä se varmasti vaan nyt hämää tolla istulla tota toista kaksjalkasta ja oikeesti haluaa että mä meen mukana joo."

Koirahan vaistoaa kyllä Epäilevän Eerikan, menee ymmälleen koko touhusta eikä varmasti / ehkä silloin teekkään toivottua asiaa eikä tästä voida tässä tapauksessa osoittaa sormella kuin sitä Narunjatketta. Luota koiraasi, kotiläksy nro 1. Sekä paljon muitakin kotiläksyjä, niissä meillä pipertämistä riittääkin.

Sitten se armottomalta kuulostava, kovaakin kovempi vaatimus; Sun pitää alkaa jo vähän vaatimaankin siltä. Enkä ole varma oliko lauseessa oikeasti tuota vähän - sanaa, luulen että oli. Mutta kun se on vielä niin nuori!? Melkein pentu! Ja niiiiin herkkiskin, loukkaantuu vielä jos alan tiukkaamaan... Tähän liittyen tehtävänä on opetella kannustamaankin enemmän, rohkaisemaan ja luomaan uskoa. Vaadi (vaali rakkaudella) ja kannusta.

Sanon kyllä tähän pienen puolustuspuheen, jota kukaan ei tietenkään usko, mutta kotona tää sujuu paremmin. Kotona vaan ei oo niin isoja yrityspaineita ja epäonnistumisen ajatuksia - vaan tehdään enemmän ja unohdetaan virheet, tehdään sitten uudelleen. Reeneissä olkapäällä istuu joku öttiäinen, joka huutelee että ei ei ei, ei noin, väärin meni, mieti nyt, väärin teet nimittäin kuitenkin ja oot epäreilu koiralle, koira menee pilalle, juuri justiinsa nyt, mätäni suorastaan jo. No, luotan että se öttiäinen karisee vielä alas. Ja sitten alkaa tapahtua! Eihän mitään voi voittaakaan jos ei yritä. Ja Kira on hyvä. Se ehkä tietysti vähän enempi luo tuolle ärsy-öttiäiselle itsetuntoa huudella, epävarmuutta vielä enemmän, koira on hyvä ja mää sen pilaan. No, hope not, toivossa on hyvä elää ja niin edelleen...

Mutta innoissani oon, viralliset reenit on korkattu, kynsin ja hampain yritämme nyt vaan niistä pitää kiinni. Mieli on luottavainen koska aika on enemmän kuin sopiva. Kaikenlaisia juttujakin näyttää jo alkukeväälle pukkaavan, jännääää...

En ole poissa...

Taas yksi niistä päivistä, raskaista ja pelätyistä. Ei onneksi meillä, mutta muualla. Päivistä joiden tietää olevan edessä, mutta joita ei h...