Sidekalvon tulehdus

Kyllä koetellaan. Kira-Parka. Eihän siinä muu auttanut kuin pakkaantua taas autoon ja huristella kohti päivystävää, joka tällä kertaa oli Turun Eläinsairaalla. Viimeksi täällä poikettiin kun Tintin märkäkohtu (linkki aihetta sivuten) leikattiin. Kaikki meni hyvin ja olen ikikiitollinen ko. paikalle siitä että Tintti hoidettiin hienosti. Hyvillä mielin siis Kirankin vein näytille.

Oooooo... Karkkeja!	Reipas potilas... Taas.
Surkea potilas...	=(

Oikein kivat tilat odotella ja olla, sanoi Kirakin kun bongasi odotusosaston tilasta karkkikupin. Molemmille oli omat, kaksijalkaisille ja nelijalkaisille. Pieni mutta mukava asia, tuumasi Kira, joka muutaman karkin kupista maltillisena odottajana sai. 

Olin taas niin hirveän ylpeä pikkupotilaasta, joka tervehti iloisesti häntää heiluttaen vastaanottotädille, muille odottajille, aulan joulutontulle, tuoleille ja karkkikupille. Sitten se maltillisesti laittoi maahan hyvin väreihin mätsääväälle matolle ja odotti. 

Kauaa ei tarvinnut odottaa kun kutsuttiin sisälle. Varjoaineet silmään ja varmistus ettei haavoja tai muita moisia vaurioita ole. Ei ollut. Punaista ärtyneisyyttä sitten taas piisasi ja pientä turvotustakin. Roskia tai muita silmään kuulumattomia ei löytynyt eikä Kira ollut silmäänsä kaivellutkaan. Sidekalvon tulehdus tällä kertaa diagnoosina. Tohtorimme pohti että kyse voisi olla joko allergiasta tai sitten rajun vatsatautiepidemian heikentämästä vastustuskyvystä, joka oli jättänyt portin auki seuraavalle tulehdukselle. Allergiaan en oikein itse uskonut, ainakaan tässä vaiheessa vielä, mutta kaiketi kaikelle on pakko olla avoin. 

Oftan Dexa-Chlora tippoja ja Petset-silmähuuhde. Tohtorimme tipautti pari tippaa jo heti ja ohjeistus oli laittaa vielä tänään 6 kertaa, noin tunnin välein. Kuulemma hoitovaste on yleensä hyvä ja nopea mutta tippojen laittaminen voi olla vähän haastavaa ja laittajat voivat sitten vähennellä itse laittokertoja... Ajattelin että se ei tule meillä olemaan kyllä edes vaihtoehto, kuntoon oli koiruus nyt saatava, vaikka venkurointien kera. 

Kotona tilanne näytti hyvältä, silmä oli auki kunnolla ja Kira pirteä. Kunnes sitten hankaaminen alkoi. Ajattelin ensin että kutiaa, lääkettä ohjeiden mukaan, olihan jo edellisestä kerrasta parisen tuntia kulunut. Vielä mitä, hankaaminen tuli hullummaksi ja selkeästi tuntui pahalta. Silmä meni kiinni ja Kira oli levoton, yritti hangata kielloista huolimatta. Soitin klinikalle tiedustellakseni että mitäs nyt, kun ei ole hangannut aiemminkaan ja nyt on ihan mahdoton?! Tästä vedettiin johtopäätös mahdolliseen kortisoniherkkyyteen/ärsytykseen ja eihän siinä muu auttanut kuin lääkkeiden vaihto pelkkään antibioottia sisältävään Akvakoliin. Huuhtelu huuhteella oli paikallaan ja helpottikin koiruuden oloa selkeästi. 

Harmittihan se, ärtynyttä silmää ärsyttää lisää ja lähteä taas ajamaan reilua 60km sen takia että oli koiralle sopimatonta lääkettä tullut alunperin, jo melko tyyriistä matkasta mukaan. Vaan eipä ole lääkärikään ennustajaeukko, mistäs hän olisi asian osannut arvata. 

Päätettiin kuitenkin ettei enää samana iltana laitettaisi mitään silmähuuhdetta voimakkaampaa, seuraavana aamuna sitten taas. Kira-parka, oli aika ressukka, mutta reipas silti. Miten hyvältä illalla myöhään tuntuukaan nähdä koiruus omien iltaleikkiensä parissa ja hetken päästä vetelevän kaikessa rauhassa sikeitä punkassaan... 

Oma silmä vaan vähän kutisee... On joko todellista tai sitten luulotautista, monien "Pese sitten käsiä!" - huomautuksien jälkeen. Kovinkovin tarttuvaa. Tohtori tuumasikin että edeltäneen vatsatautiepidemian ja tämän silmätulehduksen jälkeen meiltä ei enää puutu kuin täit ja kunnon räkätautikohan se oli, niin on yleisimmät lastentaudit sitten sairastettu. 

Nyt toivotaan ettei tämäkään tarttuisi Taraan (Rippe-Yrjöltä kun jo säästyi) ja Kira paranisi pian. Enkä minäkään näitä tauteja välttämättä halua kiitos!