Surua, iloa ja räjähdyksiä...

Hyvää ja huonoa, surua ja iloa, elämän tasapainoilua.

Taivaalle syttyi jälleen yksi tähti muiden joukkoon kun perhepiiristä valkoinen lumipallo, diabeetikko-samojedivaari 12vuotta, siskon koiruus siirtyi ajasta ikuisuuteen. Jaksamisia omille ihmisilleen, tämä meillä kaikilla on aina edessä kun karvakaverin hankimme, osalla jo takanapäin, useammankin kanssa. Vaan ikinä siihen ei totu, lieneekö se sitä inhimillisyyttä. Jokatapauksessa onnellista on se, että ihan vanhuusikään asti valkoinen lumipallo onnellisena eleli, sairaudesta huolimattaan. Se se on jotain.

Ja toinen suru-uutinen; Kiran sisko Siiri siirtyi myös enkeliksi, tähdeksi taivaalle joulukuussa, lonkkanivelten nivelrikon vuoksi. Se on tosi surullista kun nuoren elämä, joka pitäisi olla vasta edessä, loppuu. Hirmuisen suuret osanotot Siirin perheelle. Joskus elämä on tosi epäreilua eikä näille asioille mitään kukaan voi. Tämä on se asia jota allekirjoittanut, se kaksijalkainen, ei vielä ole missään muotoa oppinut ymmärtämään.

Oman elämän kohdalla ehkä vastaavantyyppinen, jopa ehkä hippasen katkeroivakin elämän suuri epäreiluus oli se, kun odotimme varsaperheenlisäystä ja kaikki menikin niin vikaan kuin vain olla ja voi. Ei tullut pientä kaunista varsaa muttei ollut yhtäkkiä enää tulevaa emätammaakaan. Lähtivät molemmat yhtämatkaa taivaslaitumille. Se tunne kun odotat uutta elämää ja hetkenpäästä ei ole enää sitä olemassaolluttakaan. Silloin ajattelin ettei tässä maailmassa ja elämässä ole kyllä mitään, minkäänlaista reiluutta. Vastaavantyyppisiä "ei-mitään-reilua - tapauksia meillä kaikilla varmasti valitettavasti riittää.

Ehkä kaikella on sitten se jokin tarkoitus, koettelemuksillakin, vahvistavat, sanotaan. Ehkä niiden tehtävä on kasvattaa meitä henkisesti kaikkiin tuleviin koettelemuksiin. Ei taideta tässä elämässä kovin helpolla päästä.

No, vähän iloisempiin uutisiin, koska vastapainoksi niitäkin tarvitaan. Germaanien maastonakki, jolle peukkuja pidimme, oli suuressa Winter Dogshööööwssa luokkansa prinsessa! Wau ja hau, haukumme onnittelut ja kehoitamme omaa väkeään kyhäämään pokaalikaappia tulevaisuutta varten, mahtavaa!

Ja sitten jotain omituisiakin uutisia, en oikein tiedä, mihin kategoriaan ne kuuluvat.

Koiruuksien punkat piti saada tehopesuun. Rehellisyyden nimissä ajattelin tosin jo nakata Lassila & Tikanojaa näillä nykyisillä, melko hankalaksi pestä, on tehyt mutta toisaalta ne on kyllä niin mukavat, kuten tuo vasemmalla oleva kuvakin kertoo, etten sitten raaskinut. Siispä taistoon!

Biltemasta bongattiin oiva, vähintäänkin varavuoteen tittelin ansaitseva kapistus. "Kaikkien koirien suosikkivuode. Pehmeä ja mukava. Myös isännän ja emännän mieleen, sillä puhdistaminen sujuu hyvin helposti. Pyyhi pesuaineliuokseen kostutetulla kankaalla. Vältä naarmuttavia puhdistusaineita. Ne voivat vahingoittaa vuoteen pintaa. Vuoteen syvyys: 9,5 cm. Makuuosan paksuus: 4,5 cm." Eikö kuulostakin hyvältä? Mainoksen uhri, eikun hakemaan. Ja mitä sitten tapahtuikaan. Ei voinut kukaan aavistaa että ko. vuoteet olivat räjähdysalttiita....

"Nojoo, vähän epäilyttävä mut kai tää sit kelpaa..."
... kunnes BOOOOM! part 1.
"Mä en kyllä näistä "räjähdyksistä" tiedä sitten mitään..."
"Siis mä vaan nukuin tässä ja sit kuulu KABOOOOM!"
"Kira... Kukaan ei usko noita sun juttujas... Tää mihkään räjähdä.."
Tämä oli siis tilanne punkan kolmannen työpäivän jälkeen. Kira ilmeisesti vaistosi vaaran alunperinkin, koska se oli hyvin epäileväinen uutta sänkyään kohtaan. Sitten 4 työpäivän jälkeen kaikki jäljellä jäävä osio oli räjähtänyt lopullisesti, ihan kappaleiksi, ympäri keittiötä. Kuvamateriaalia ei tästä ko. tapahtumasta enää ole. 

Harkitaan jonkinlaisen reklamaation tekemistä Biltemaan, eihän tällaisia vaarallisia, räjähtäviä koiranpetejä ole soveliasta myydä. Ties minkälaiset traumat nuoriso-osasto nyt asiasta sai. Sitten jouduttiin yksi yö nukkumaan vähän retkeilytyylillä, vähän kävi sääliksi kun toinen yritti kippurassa pysyä, räsymaton päällä... 


Loppu hyvin kaikki hyvin, vanha tuttu ja turvallinen lempipunkka palautui pesusta ja taas saapi pötkötellä sen muhkeassa sylissä. Taran varapunkka on vielä ehjä, vähän pelonsekaisin tuntein sen suuntaan tosin pälyilemme, varsinkin töistä tullessa, ettei vaan sekin vielä, posahda yhtäkkiä kappaleiksi...

Geelari seikkailee jälleen

Geelari - tieskuinkamones, lähti taas karkuteilleen. Etsitiin sisältä, sohvan alta, nurkantakaa. Pihalta, kunnes välähti; Se pyöri auton luona aamupäivällä. Niin teki ja näin siinä sitten kävi. Mitäs pyörii joka paikkaan.

Kira ja Tara koittivat kaikenlaisia pelastustoimia, vetää ja kaivaa, tuloksetta. Onneksi yliajaja saatiin pian kiinni ja auto pois allejääneen päältä.  Kira huokaisi helpotuksesta.

Geelari Tieskuinkamones selvisi käytännössä täysin vammoitta ja oli pienen järkytyksen jälkeen hyvävointinen, vihreä pomppiva oma itsensä.

Sitkeä tyyppi kyllä, ei muuta voi sanoa. Mutta silmällä saa pitää kokoajan, heti on karkaamassa kun vaan mahdollisuus tulee.

Geelarin seikkailuista voit lukea myös pelastusoperaatio ja etsintäkuulutus (voimassa edelleen!).

Anna hyvän kiertää

Tänään pidetään peukkuja pienelle germaaninakille, joka Winter Dogshow:ssa toivottavasti hurmaa muiden lisäksi tuomaritkin! Ja paikalle menevät, hakekaahan Petvetin ständiltä lappunen, jos rokotuksia tiedossa!



Pakkaspäivää!

Oho. WDS onkin jo tänä viikonloppuna. Ai mikä? No Winter Dog Shööööw. Tekis mieli mennä piipahtaa, ihan noin muuten vaan, pällistelemään kaikkea ja metsästämään tietysti hyviä messutarjouksia. Tosin kaikki tarjousrahatkin tais mennä noihin lekurikuluihin.. Onneks on vakuutus, sieltä tuli vähän takaisinpäinkin ettei ihan tarvi metsälle ruokaa mennä hakemaan.

Nyt on ollut muutama päivä toooosi kaunista ja kylmääää! Koiruleita kylmyys ei tunnu haittavaan. Silti pistää vähän miettimään että ottaako niillä pakkanen miten henkeen, vetäessään intervalleja pellolla, lämmittelyn ja jäähdyttelyn merkitys, vetäessään intervalleja pellolla... Eivät näytä itse moisia miettivän. Taralla bäkonträkin takki ollut ahkerassa käytössä, toisinaan mietin ettei sellainen varmaan Kirankaan lihaspuolelle huonoa tekis. Se tosin osaa vähän relata eikä ehkä revittele siinä määrin kuin Tara, mutta...

Ei siis vieläkään mitään oikeeta asiaa, mut sormet meni ikiroutaan tänään, jotta sain teille edes pari uutta kuvaa! :)


Tukeva pönötys
Ja tiukka tuijotus


 

Älämölöä



Miten teidän koiruudet reagoi tähän mölinään? (Joo, lupaan ryhdistäytyä ja tehdä pian jotain järkevääkin... Tai no ehkä ainakin yrittää...;)

Hypnotisoitu

Hiljaiseloa mutta hengissä. Tiivistä silmiin tuijottelua. Sitä on tullut harrastettua Kiran kanssa. Välillä se on rankasti masentanut mutta sitten vihdoin tapahtui jonkinlainen käännekohta. Mahtavaa. \o/ Olisiko taistelun käännekohta tullut vastaan ja ehkä jo ohi? Ei vielä hehkuteta enempiä, ei uhmata mitään lakeja. Ootellaan vielä hetki, ihan vaan varmuudenvuoksi. Kortisonia meni lopulta suun kautta ja koko mieli meni vähän hassuksi. Janotti ja oli levoton olo. Nyt kortisonit on kuitenkin loppu, tippa ja rasva jatkaa vielä hetken, varmuudenvuoksi. Katsotaan.

10pv. piti mennä Univetin järjestämälle tuki- ja liikuntaelinvammat luennolle. No enpä sitten mennyt. Harmittaa. Jotenkin nää koiruudet joutuu aina tuon hevosharrastuksen sijaiskärsijäksi. Ärh...

Tässä vielä Teean bongaama video. Pitäis kyllä joskus kuvata näitä kahta myös, mitä ne täällä duunailee, työpäivän aikana... Toisaalta voi olla että tieto lisää tuskaa. Noi mietteliäät ilmeet tässä videolla oli kyllä ehkä koko videon suola :)

Sidekalvon tulehdus

Kyllä koetellaan. Kira-Parka. Eihän siinä muu auttanut kuin pakkaantua taas autoon ja huristella kohti päivystävää, joka tällä kertaa oli Turun Eläinsairaalla. Viimeksi täällä poikettiin kun Tintin märkäkohtu (linkki aihetta sivuten) leikattiin. Kaikki meni hyvin ja olen ikikiitollinen ko. paikalle siitä että Tintti hoidettiin hienosti. Hyvillä mielin siis Kirankin vein näytille.

Oooooo... Karkkeja!
Reipas potilas... Taas.
Surkea potilas... 
=(
Oikein kivat tilat odotella ja olla, sanoi Kirakin kun bongasi odotusosaston tilasta karkkikupin. Molemmille oli omat, kaksijalkaisille ja nelijalkaisille. Pieni mutta mukava asia, tuumasi Kira, joka muutaman karkin kupista maltillisena odottajana sai. 

Olin taas niin hirveän ylpeä pikkupotilaasta, joka tervehti iloisesti häntää heiluttaen vastaanottotädille, muille odottajille, aulan joulutontulle, tuoleille ja karkkikupille. Sitten se maltillisesti laittoi maahan hyvin väreihin mätsääväälle matolle ja odotti. 

Kauaa ei tarvinnut odottaa kun kutsuttiin sisälle. Varjoaineet silmään ja varmistus ettei haavoja tai muita moisia vaurioita ole. Ei ollut. Punaista ärtyneisyyttä sitten taas piisasi ja pientä turvotustakin. Roskia tai muita silmään kuulumattomia ei löytynyt eikä Kira ollut silmäänsä kaivellutkaan. Sidekalvon tulehdus tällä kertaa diagnoosina. Tohtorimme pohti että kyse voisi olla joko allergiasta tai sitten rajun vatsatautiepidemian heikentämästä vastustuskyvystä, joka oli jättänyt portin auki seuraavalle tulehdukselle. Allergiaan en oikein itse uskonut, ainakaan tässä vaiheessa vielä, mutta kaiketi kaikelle on pakko olla avoin. 

Oftan Dexa-Chlora tippoja ja Petset-silmähuuhde. Tohtorimme tipautti pari tippaa jo heti ja ohjeistus oli laittaa vielä tänään 6 kertaa, noin tunnin välein. Kuulemma hoitovaste on yleensä hyvä ja nopea mutta tippojen laittaminen voi olla vähän haastavaa ja laittajat voivat sitten vähennellä itse laittokertoja... Ajattelin että se ei tule meillä olemaan kyllä edes vaihtoehto, kuntoon oli koiruus nyt saatava, vaikka venkurointien kera. 

Kotona tilanne näytti hyvältä, silmä oli auki kunnolla ja Kira pirteä. Kunnes sitten hankaaminen alkoi. Ajattelin ensin että kutiaa, lääkettä ohjeiden mukaan, olihan jo edellisestä kerrasta parisen tuntia kulunut. Vielä mitä, hankaaminen tuli hullummaksi ja selkeästi tuntui pahalta. Silmä meni kiinni ja Kira oli levoton, yritti hangata kielloista huolimatta. Soitin klinikalle tiedustellakseni että mitäs nyt, kun ei ole hangannut aiemminkaan ja nyt on ihan mahdoton?! Tästä vedettiin johtopäätös mahdolliseen kortisoniherkkyyteen/ärsytykseen ja eihän siinä muu auttanut kuin lääkkeiden vaihto pelkkään antibioottia sisältävään Akvakoliin. Huuhtelu huuhteella oli paikallaan ja helpottikin koiruuden oloa selkeästi. 

Harmittihan se, ärtynyttä silmää ärsyttää lisää ja lähteä taas ajamaan reilua 60km sen takia että oli koiralle sopimatonta lääkettä tullut alunperin, jo melko tyyriistä matkasta mukaan. Vaan eipä ole lääkärikään ennustajaeukko, mistäs hän olisi asian osannut arvata. 

Päätettiin kuitenkin ettei enää samana iltana laitettaisi mitään silmähuuhdetta voimakkaampaa, seuraavana aamuna sitten taas. Kira-parka, oli aika ressukka, mutta reipas silti. Miten hyvältä illalla myöhään tuntuukaan nähdä koiruus omien iltaleikkiensä parissa ja hetken päästä vetelevän kaikessa rauhassa sikeitä punkassaan... 

Oma silmä vaan vähän kutisee... On joko todellista tai sitten luulotautista, monien "Pese sitten käsiä!" - huomautuksien jälkeen. Kovinkovin tarttuvaa. Tohtori tuumasikin että edeltäneen vatsatautiepidemian ja tämän silmätulehduksen jälkeen meiltä ei enää puutu kuin täit ja kunnon räkätautikohan se oli, niin on yleisimmät lastentaudit sitten sairastettu. 

Nyt toivotaan ettei tämäkään tarttuisi Taraan (Rippe-Yrjöltä kun jo säästyi) ja Kira paranisi pian. Enkä minäkään näitä tauteja välttämättä halua kiitos!

Sairastupa

Yhdestä pääset, toista jo pukkaa. Vatsaepidemia rauhottui Kiralla nopeasti lääkärikäynnin jälkeen. Rippe ja Ykä lähtivät jatkamaan matkaa ja hyvä niin. Eivät ole tervetulleita enää tänne. Vielä pari päivää antibiootteja ja sitten on lääkekuuri ohi, tämän asian tiimoilta.

Seuraavaa epidemiaa kuitenkin ehti jo pukata päälle, kun eilen vasen silmä alkoi rähmiä ja illalla punottaa. Eikun päivystykseen, taas. Nyt todellakin tämä yö- ja pyhäpäiväsairastelukierre toteutuu. Menee jo pyhäpäivistä kaikki hohto, vaikka muuten olivat enemmän kuin tervetulleita.

No, on siinä se hyvä puoli ettei tarvi työnantajalle tehdä vapaa-anomuksia. Vaikka pitää kuitenkin, hevosellakin pukkaisi jo kontrolliaikaa jalan tiimoilta ja sinne kai edes ainakin toistaiseksi *kopkop* sentään normityöajalla. 

Minne ne hyvätuudetvuodet meni, tänne ei ainakaan.
*Huokaus*