"Ei se mitään tee"

Voi yhrenkerran että pisti taas vihaksi, tällä kertaa nämä "irtokoirat". Mikä siinä on että koiria pitää pitää irti yleisillä paikoilla? Olisi mukava kuulla oikeasti järkevä perustelu, miksi sitä Sesseä pitää lähteä lenkittämään irti yleiselle tielle tai alueelle?

Pääsääntöisesti käytetyin selitys ja puolustus irtipidolle lienee että ei se mitään tee!? Niin, entäs sitten? Laki nyt vaan sattuu olemaan laki. Voiko punaisiakin päin ajaa puolustelemalla että eihän sieltä nyt kukaan tullut?

Ja entäs jos se vastaantuleva narussa kulkeva Wuffe tekeekin? Eipä nimittäin kaikki koirat välttämättä häntä heiluten ota vastaan vierasta, innolla vastaan loikkivaa, tai vaihtoehtoisesti karvat pystyssä ärähdellen iholle tulevaa koiraa. Ja ainakaan henk.kohtaisesti ei yhtään kiinnosta yksikään tikkausjälki siinä omassa koirassa sen takia, että se naapurin Sesse sai taas viuhtoa menemään irtonaisena ja tunkea hihnassa kulkevan koiran karvoille, jolta sitten paloi pinna. Ihan vähän enemmän omituista on myöskin se, että sitä naapurinkin Sesseäkin ajatellen ei ilmeisesti sen omistajaa yhtään haittaa vaikka Sessensä tulisikin sitten tikatuksi oman ajattelemattomuutensa vuoksi? Naapurin Sesse-parka. Kyllä vähän säälittää joo nämä koirat, eihän se niiden syy ole että narun, tai tällä kertaa ilmeisesti jonkinsortin meditaation toisessa päässä on puupää.

Ja se, mistä tämä kaikki p*rk*l* nyt taas kumpuaa, johtaa tiensä menneeseen viikonloppuun kun Kiran kanssa käytiin tiellä taapertelemassa. Vastaan tuli irtonainen sakemannikaksikko ihmisineen ja toinen koirista päätti sitten ottaa vähän reilumman kontaktin Kiraan, käyden tälle pullistelemassa ja saaden tietysti pennun pelästymään. Ei onneksi sen vakavampaa, tälläkertaa ainakaan, mutta kyllä siinä paloi oma lanka loppuun asti ja olisi tehnyt pari tikkausjälkeä ko. ihmisiin tehdä. Aivan täysin tarpeeton ja turha kokemus nuorelle koiralle, joka ei varmastikaan minkäänsortin positiivista vahvistusta tästä saanut aikaan.

Mikä on se saamattomuus, egonpönkityskohtaus tai vapaanelämisen ajatus, joka estää laittamasta sen hihnan koiralle pantaan kiinni? Miksi se on niin ylivoimaisen hankalaa?

Metsästyskoirat on jossakin määrin asia erikseen. Silti tämän samaisen em. kokemuksen sain jakaa Taran kanssa sen ollessa pieni. Oltiin pellolla kävelyllä metsistä rymysi iso jahtihurtta ja jahtikohde riistasta vaihtuikin pieneen, muutenkin arkaan ja säikkyyn Taraan. Sinne lähtivät hännät suorina Taran pinkoessaan pienillä tassuillaan minkä kerkesi, iso jahtihurtta perässä. Hetken mietin usutanko Tintin vielä jahtihurtan perään.

Jahtikoira sitten vihdoin tajusi että on väärillä riistajäljillä ja otti suunnanmuutoksen häviten takaisin metsänsiimeksiin. Olin varma että Tara pienoisessa shokissaan juoksee ties minne, mutta ymmärsi kuitenkin tulla takaisin. Arvatkaapas mikä oli koiranomistajan ensimmäinen kommentti kun asiasta keskusteltiin? Niinpä. "Ei se mitään tee"... Joo eihän se, mitä nyt teki pennusta kaikkia vieraita koiria kohtaan epäileväksi eikä yhtään helpottanut sen muutenkin arkaa olemusta...

Vahinkoja sattuu meille jokaiselle, se on selvä, ei niille mitään voi. En kuitenkaan millään usko että koiran kanssa lenkille lähdettäessä, yleisille paikoille, vahingossa unohtuu kiinnittää se hihna... Ja viimeistään kun yhden kerran jotain tapahtuu - vahingossa tai tyhmyydestä, pitäisi oppia. Jos ei opi, on aikalailla sitten jonkinsortin tiheää puuta se pääosasto, siellä narun toisessa päässä. Kummassa, sitä voi jokainen miettiä.

Metsänkeskellä ollessa, toimivan, kiltin koiran kanssa on jotenkin ihan vielä ok., ymmärrän ettei kaikkea voi varoa tai käy eläminen hankalaksi, mutta kun ehdointahdoin kaivetaan verta nenästä. Se on jotain mikä ei mahdu tähän ajatusmaailmaan. (Eilen illalla kuulin että tämä Kiraa ylenkatsonut saksanurho daameineen ja omistajineen oli taas ollut iltalenkillä irrallisena.. Niinpäniin...)

Että sellaista tälläkertaa. Paljon muutakin mutta eiköhän tämä riitä. Tänään on taas koirakerhoa luvassa. Siitäkin, siis edelliskerrasta on jäänyt kertomatta.

No, lyhyesti (ja erikseen pidemmin toisten) sen verran, ettei se ollut ihan meidän juttu. Tänään mennään toiseen kerhoon, Tuulissuolle All4Dogs- (jk.; Ei Just4dogs vaan All4Dogs!) mestaan.. Siitä lisää kun ollaan viisaampia!

5 kommenttia:

  1. Totta turiset. Säännöt ovat säännöt ja niitä pitää noudattaa vaikka oma sesse olisi kuinka kiltti. Taajamassa pitää koiran olla kiinni tai välittömästi kytkettävissä eli ihan reidessä kiinni.
    Metsästyskoiraihmisenä ärsyttää ne ketkä ulkoiluttavat koiriansa vapaana metsässä ilman metsästysluvanhaltijan lupaa ja/tai maanomistajan lupaa.
    Pentukoiraa saa irti pitää metsässä.
    Ja se yleinen luulo, että on olemassa jokin irtipitoaika! Ei sellaista ole, paitsi metsästyskoiralla töissään. Muu aika vuodesta on pesimisrauhan takia määrätty, sitä ei pidä minkään pikkusessenkään omistajan häiritä. Jos haluaa koiraansa vapaana pitää, aitaisi oman tonttinsa. Ärh! VIhaksi pistää toisten ajattelemattomuu!

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä se vähän pistää jurpimaan kun joudut ikäänkuin kärsimään syyttömänä ja vielä toisten ajattelemattomuudesta. Edelleen vahinko on vahinko ja joskus sattuu sekä tapahtuu, meille kaikille, mutta kun se "vahinko" alkaa toistaa säntillisesti itseään niin alkaa kyllä huumori hyytyä... =/

    VastaaPoista
  3. Heh, täähän ois voinu olla suoraan miun kirjottamaa tekstiä :D Ite oon asunu kohta 1,5v kerrostalossa, kaupunkialueella, talossa, jossa yks naapureistaa ulkoiluttaa koiriaan (sakemanni ja chihuahua) tässä taloyhtiön pihalla, yleensä irti. Päivän "lenkkeilyt" on sitä, että sakemannille heitellään keppiä PARKKIPAIKALLA ja chihu sit räkyttää joko hihnan päässä tai irti sekin. Se nyt ei tottele sitten yhtään, nähny mm. pari kertaa kun se juoksee tielle räyhää ohi kulkevalle koiralle, kerran se ajo naapuripihassa asuvan naisen koiran tielle kun se koira säikähti sitä ja rimpuili pannastaan irti. Niin ja se mitä tämäkin koiranomistaja on sanonu meille, "sakemanni ei välitä muista koirista/ihmisistä ja eihän toi chihu voi kellekkään mitään tehhä, se painaa kiloyheksänsataa" Niin, mutta mitä jos joku tekee jotain sille kun se juoksee suurella egolla rähjäämään kaikille? Itelläkin on sakemanni, jolla nyt nousee karvat pystyyn jos se vaan haistaa et kyseiset koirat on ollu ulkona, niin monesti se chihu on tullu parin metrin päähän rähjäämään.

    Ihanaa lukea et jotain muutakin vituttaa tollaset urpot jotka pitää koiriaan irti missä sattuu :D

    ps. Oon eksyny sun blogiin kaverini Tiinan ja Kiran siskon Hukan kautta :P

    VastaaPoista
  4. Ohho, ei ehkä ihme että täällä maalla jos kaupungissakin! Joo, ottaa päähän kyllä, nyt onneksi täällä toistaiseksi on taas ollut rauhallista, mutta kuinka kauan... =/ Sun pitää joskus kilauttaa setä Sininen sinne paikalle poikkeamaan ja kertomaan vähän koirien ulkoilutussäännöistä! ;)

    Hukalle ja Tiinallekin tietysti terkkuja, eikös olekin samaa näköä, ainakin pienempänä oli :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä selkeät sukulaissuhteet havaittavissa, mahottoman upeen näkösiä penneleitä molemmat :) Mielenkiinnolla odottaen miltä sit täyskasvusena näyttää, aina se ulkonäkö vaan hurjasti muuttuu!

    Ja joo, käyny kyl pari(sataa) kertaa mielessä et voikun ilmestys poliisit pihaan ihan tyhjästä mut jos niille soittas ni tällänen ei varmaan ois kovin kohauttavaa et ne tulis pillit ulvoen pihaan :D ja sit jos toi jaksaa noita koiriaan ehkä sen 10min kerralla käyttää ulkona niin ei setä Sininen kerkeis paikalle :F

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!